Wiss varovaisen tyytyväinen pisteeseen
Ilves ja FC Inter jakoivat pisteet Tampereen Tammelassa 0-0 tuloksella.
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss oli osittain tyytyväinen yhteen pisteeseen.
- Lähtökohdat otteluun olivat edelleen vähän vaikeat, sillä monilla pelaajillamme oli vaivoja. Vastassamme oli todella kallis joukkue täynnä vaarallisia ulkomaalaisia ja laadukkaita suomalaisia. Meidän pelimme oli kuitenkin täysin kontrollissa, Wiss sanoo Ilveksen sivuilla.
- Pelin jatkuessa hyvä kuntopohjamme tuli esiin, mutta murtautumisemme viimeisellä kolmanneksella eivät onnistuneet. Puolustussuuntaan aivan loistava esitys joukkueelta. Yhteen sarjapisteeseen olen osittain tyytyväinen, mutta ainahan sitä haluaisi lisää, kommentoi Wiss.
Wiss oli varovaisen tyytyväinen uuden senegalilaislaituri Yoro Lyn debyyttiin.
- Ly uskaltaa pelata niitä syöttöjä, mistä valmentaja saa aina palan kurkkuun. Eli hän uskaltaa hakea vaikeita syöttöjä, jotka ovat onnistuessaan erinomaisia, mutta niiden epäonnistuessa juoksemme sitten hirveää vauhtia alaspäin. Kuitenkin hän on erilainen pelaaja, jota on kaivattu. Uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja, kuvailee Wiss.
FC Lahti-Ilves keskiviikkona 10.8. kello 18.30 Lahden stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.