FC Lahden Tuominen: "Kaikkensa pitää taas antaa"

Jasse Tuominen pelaa hienoa kautta. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden Tuominen: "Kaikkensa pitää taas antaa"

13.8.2016

FC Lahti matkustaa lauantaina Vantaan Myyrmäkeen PK-35 Vantaan vieraaksi. Ottelu on lahtelaisille jo kolmas viikon sisään, mutta Jasse Tuominen uskoo jäsenissä olevan tarpeeksi virtaa voiton hakemiseen.

- Uskon, että meiltä löytyy haluja ja tahtoa. Nyt tulee niitä pelejä, mitkä vaan pitää voittaa. Ensimmäistä vierasvoittoa haetaan. Veikkaan, että nyt kun on hyviä tuloksia otettu kärkijengeiltä ja voitto alla, joukkueessa on hyvä itseluottamus. Ei ole helppo peli tulossa, vaikka siellä on tapahtunut aika paljon muutoksia. Vissiin pelanneet ihan OK futista. Kaikkensa pitää taas antaa, Tuominen toteaa FC Lahden sivuilla.

Tuominen oli pitkän aikaa sivussa nilkkavamman takia, mutta kahdessa viimeisimmässä pelissä hän on pystynyt pelaamaan avauskokoonpanossa. Täyden pelin kunnossa hän ei vielä kuitenkaan ole ollut.

- Vielä ei ole tullut 90-minuuttista, hyytyy aika pahasti. Ei hirveän montaa treeniä tehnyt täysiä enennen näitä matseja. Pikkuhiljaa tuntuu paremmalta ja paremmalta, Tuominen sanoo.

Tuominen on iskenyt tällä kaudella seitsemän maalia. Saldoon Tuominen on osittain tyytyväinen.

- Vähän niin ja näin. Alkukausi meni tosi hyvin, mutta vähän loukkaantumiset haitanneet. Osittain pitää olla tyytyväinen, mutta vaatia itseltä vielä enemmän, Tuominen tuumailee.

FC Lahden riveihin liittyi Zenitistä kaksi lainapelaajaa, maalivahti Aleksandr Vasjutin ja keskikenttäpelaaja Pavel Osipov.

- Veskari vaikuttaa todella hyvältä. Isokokoinen ja tosi fyysinen. Itse en ole ehtinyt vielä laittamaan palloja hänen selkänsä taakse, mutta näyttää pallot jäävän aika hyvin kiinni. Toinen kaveri on ihan taitavanoloinen. En ole kunnolla vielä kuitenkaan nähnyt tositoimissa. Näin ennakkoon ajatellen kummankin pitäisi olla vahvistuksia joukkueelle, Tuominen arvioi.


PK-35 Vantaa - FC Lahti lauantaina 13.8. kello 16.00 Myyrmäen stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Linkki kopioitu