FC Lahden kauden 2017 joukkueen rakennus etenee

FC Lahdessa mietitään jo kautta 2017. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden kauden 2017 joukkueen rakennus etenee

11.10.2016

FC Lahden joukkueen rakennus ensi kaudelle etenee kulisseissa kovalla vauhdilla eteenpäin.

- Jussi Lumion ja seurajohdon kanssa on käyty listoja läpi. Useampi tarjous on sisällä nykysille ja ulkopuolisille pelaajille. Osalle omista on jo oltu yhteydessä ja kaikkien kanssa tullaan juttelemaan tällä viikolla. Joko kiitetään ja toivotetaan hyvää jatkoa tai sitten ilmaistaan kiinnostuksemme jatkoon, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertoo seuran verkkosivuilla.

Kuhnureiden joukkue nuorentui täksi kaudeksi reilusti ja joukkueen pelityyliä pyrittiin saamaan aiempaa aktiivisemmaksi ja vauhdikkaammaksi. Ensi kauden joukkuetta rakennetaan samojen teemojen varaan.

- Samoilla teemoilla ja ajatuksilla. Kokeneiden pelaajien pitää olla oikeanlaisia ja oikeantyyppisiä. Keskilinjaa olemme vahvistamassa kaiken kaikkiaan, Korkeakunnas sanoo.

- Esimerkiksi Zenitin kanssa keskustellaan IFK Mariehamn pelin yhteydessä. Nyt tulee jo viimeiselle viikolle yksi hyökkäyspäänpelaaja näytille ensi kautta ajatellen. Puolin ja tosiin ollaan oltu tyytyväisiä yhteistyöhön, Korkeakunnas kertoo.

Joukkueen harjoituksissa on vilissyt testipelaajia ja loppukauden ajaksi liigarinkiin nostettiin Akatemian puolelta kolme pelaajaa.

- Testipelaajia on ollut koko ajan, tänään oli esimerkiksi Jere Aallikko mukana. Loppukauden ajaksi Akatemian puolelta nostimme rinkiimme Timi Voutilaisen, Tino Villgrenin ja Irfan Sadikin, Korkeakunnas valaisee.

SJK-FC Lahti perjantaina 14.10. kello 18.30 OmaSp Stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Linkki kopioitu