Korkeakunnas ennustaa Hostikalle hienoa tulevaisuutta
FC Lahti ilmoitti keskiviikkona tehneensä kaksivuotisen jatkosopimuksen 19-vuotiaan hyökkääjän Santeri Hostikan kanssa.
FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas pitää Hostikkaa poikkeuksellisena talenttina ja näkee nuorukaisen menneen kauden aikana paljon eteenpäin pelaajana.
- Perussuorittamisen taso on ollut koko ajan hyvä ja koko aika on ollut nousujohteista kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Taitava pelaaja, joka pystyy vauhdissa tekemään asioita. Viihdyttävä, yleisö varmasti haukkoo henkeään tasaisin väliajoin. Puolustuspelaaminen on mennyt eteenpäin. Ennustan hienoa tulevaisuutta, Korkeakunnas suitsuttaa.
- Rauhallinen kaveri, mutta jos jotain asioita pyydetään tekemään, tosi nopeasti oppii ja haluaa kehittyä. On hieno pelaaja ja voi sanoa, että yllätti kaikki. Hän on ollut tällä kaudella meidän toiseksi tehokkain pelaajamme. Meillä on selkeä käsitys, mitä pitää parantaa ylimenokauden aikana, "Toke" jatkaa.
Hostikka on pelannut tällä kaudella 26 ottelussa ja tehnyt niissä kolme maalia. Maaliin johtaneita syöttöjä hänelle on kertynyt kuusi.
SJK-FC Lahti perjantaina 14.10. kello 18.30 OmaSp Stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.