Korkeakunnas odottaa Paanasesta johtavaa pelaajaa

Aleksi Paananen teki jatkosopimuksen FC Lahden kanssa. (Kuva: Juha Tamminen)

Korkeakunnas odottaa Paanasesta johtavaa pelaajaa

13.11.2016

FC Lahti julkaisi perjantaina kaksivuotisen jatkosopimuksen keskikenttäpelaaja Aleksi Paanasen kanssa.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas ottaa avainpelaajansa jatkon avosylin vastaan.

- Tosi iso hieno asia meille! "Diego" on kahtena vuotena kehittynyt valtavasti. Hän pystyy koko ajan ottamaan isompaa ja isompaa roolia. Ensi vuonna hän on viimeistäänkin johtava pelaaja tässä sarjassa. Selkeätä kasvamista on tapahtunut pelaajana ja ihmisenä. Hän kantaa todella isoa roolia pukukopissa kuin kentälläkin. Hienoa, että yhteistyö jatkuu, "Toke" iloitsee FC Lahden sivuilla.

Korkeakunnas näkee Paanasen kehityskohteet hyökkäyspelaamisessa. Tehosarakkeeseen pitää saada jatkossa lisää merkintöjä.

- Pitää olla vielä rohkeampi ja aktiivisempi eteenpäin, että rupeaa näkymään syöttötilastoissa ja jokunen maalikaan ei haittaisi. Hän on niin pallovarma, mutta mitä lähempänä pystyisi vastustajan maalia tekemään näitä asioita, niin sitä parempi, Korkeakunnas näkee.

- Kaksinkamppailussa hän on mennyt huikeasti eteenpäin ja syöttövalikoima rupeaa olemaan aika kovaa tasoa, Korkeakunnas jatkaa.

Linkki kopioitu