Kalle Taimi FC Lahden paitaan
FC Lahti kertoo verkkosivuillaan solmineensa 24-vuotiaan Kalle Taimin kanssa yhden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.
SJK:n ja Kaarinan Nappuloiden kasvatti Taimi on edustanut kahden edellisen kauden ajan PS Kemiä. Niin topparin kuin tarvittaessa laitapuolustajan virkaa hoitava Taimi siirtyy Lahteen intoa täynnä.
- Erittäin hyvät fiilikset! Innolla jo odotan, että pääsisi tositoimiin, Taimi iloitsee FC Lahden sivuilla.
Taimi oli kuullut seurasta ja sen ympärillä työskentelevistä henkilöistä paljon hyvää. Se sai seuravalinnan kallistumaan Lahden suuntaan.
- Siellä on tavoitteet korkealla ja tehdään paljon hommia sen eteen. Olen kuullut paljon hyvää taustoista ja valmennusryhmästä sekä ennen kaikkea päävalmentaja Toni Korkeakunnaksesta. Hyvä joukkue, joka pelaa sellaista hyvännäköistä futista, mistä itsekin tykkään, Taimi perustelee.
- Ajattelin, että Lahti on seuraava askel, että minusta tulee todella paljon parempi futiksenpelaaja, Taimi jatkaa.
Taimi pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa Veikkausliigassa. Yhteensä pelejä kertyi vyölle 19 kappaletta ja niissä syntyi myös uran ensimmäinen liigamaali. Peräti 192 senttimetrinen Taimi pitää pienen esittelypuheen itsestään lahtelaisille jalkapallon ystäville, jotka eivät häntä vielä tunne.
- Olen pitkä ja nopea kaveri, joka tulee antamaan kaikkensa ja pitää huolen, että pärjätään joukkueena, Taimi tiivistää.
Ensi kauden tavoitteita ei ole vielä joukkueen kanssa lyöty lukkoon, mutta selvää on, että menestystä lähdetään tavoittelemaan.
- Joukkueen tavoitteet tulevat sitten varmasti, kun pääsee juttelemaan tarkemmin joukkueen kanssa. Yritetään voittaa jokaista peliä ja päästä kirkkaimmille sijoituksille, Taimi paaluttaa.