Korkeakunnakselta kehut FC Lahden uudelle hankinnalle
FC Lahti kertoi maanantaina tehneensä vuoden mittaisen sopimuksen 24-vuotiaan Kalle Taimin kanssa.
FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas toivottaa Taimin sydämellisesti tervetulleeksi seuraan. Korkeakunnas näkee Taimin täydentävän erinomaisesti Lahden puolustusosastoa.
- Kyseessä on fyysisesti tosi lahjakas kaveri. Hän on vahva ja nopea isoksi kaveriksi. Hyvin rauhallinen pallollisena ja taitostaso on hyvä. Hän on "late bloomer", parhaat vuodet ovat vasta edessä. Pikkuhiljaa on kehittynyt ja pelannut 2 vuotta Kemissä isossa roolissa varakapteenina. On jo todistanut, että pärjää liigatasolla. Hän on todella hyvän harjoitus- ja työmoraalin omaava sekä henkisesti vahva kaveri. Odotan innolla yhteistyön alkamista hänen kanssaan, Korkeakunnas kehuu FC Lahden sivuilla.
- Sopii meidän profiiliin sillä tavalla, että on motivoitunut ja eteenpäinpyrkivä hyvä suomalainen toppari, "Toke" jatkaa.