Harjun stadionin remontti tuo haasteita JJK:lle
JJK nousi kaudeksi 2017 komeasti takaisin Veikkausliigaan ja palautti näin Jyväskylän pääsarjatasolle miesten jalkapallossa. Tulevan kauden suunnittelu on kaikin puolin meneillään, myös otteluohjelman suhteen.
Harjun stadionin tuleva remontti laittaa kuitenkin JJK:n vaikeaan tilanteeseen sekä otteluohjelman suunnittelun että etenkin kotiotteluiden pelaamisen suhteen.
- Toiveet ja esteet ensi kauden otteluohjelmaa varten piti toimittaa Palloliittoon marraskuun alkupuolella. Olen ollut varsin aktiivisesti yhteydessä eri tahoihin, että saisimme tietoa kenttäremontin aikataulusta, kertoo JJK:n toimitusjohtaja Janne Mönkkönen seuran verkkosivuilla.
Evakkokentällä pelaaminen aiheuttaa JJK:lle runsaasti ylimääräistä työtä, koska ottelukauden aikana on muutettava kahteen kertaan, ensin Vaajakoskelle ja sitten sieltä takaisin Harjulle. Ylimääräisen työn lisäksi muutto vaikeuttaa myyntiä.
- Kausikorttilaisten ei tarvitse olla lainkaan huolissaan: heille löytyy kyllä paikat myös Vaajakoskelta, niin pääkatsomo- kuin aurinkokatsomokorttilaisillekin! JJK on pelannut kotiotteluitaan Vaajakoskella aiemminkin ja siksi tiedämmekin, että Veikkausliiga-otteluiden järjestäminen siellä on mahdollista – mutta samoin tiedämme sen, että yleisömäärissä tuskin tullaan pääsemään samaan kuin varsinaisella kotikentällä Harjulla pelatessa., Mönkkönen toteaa.