KSML: JJK:n evakkoaika lyhenee
Jyväskylän kaupunki ja JJK totesivat neuvotteluissaan, että JJK:n muuttaminen Harjun stadionilta Viitaniemen liikuntapuistoon on liian vaikea projekti. Asiasta kertoo Keskisuomalainen.
– Kaupunki selvitti asiaa ja aikapula nousi esiin, JJK:n toimitusjohtaja Janne Mönkkönen kertoo lehdelle.
– Toinen iso tekijä oli katsomo-ongelma. Rinteen puolelle ei pysty kiireellä mitään rakentamaan ja vastakkaiselle sivulle olisi pystynyt tekemään vain 1400 ihmistä vetävän katetun katsomon. Se olisi maksanut 250 000 euroa.
– Selvitysten jälkeen päätös oli helppo tehdä: pysymme Harjulla.
Kaupungin ja JJK:n neuvotteluista kantautui jalkapallon kannalta myös hyviä tietoja.
– Nyt lähdemme siitä, että joukkueen evakkoaika Harjulta alkaa vasta 3. heinäkuuta, Mönkkönen iloitsee.
Alun perin JJK:n oli määrä jättää Harju jo 5. kesäkuuta.
– Stadionin remontti alkaa suunnitellusti, mutta ensimmäisen kuukauden aikana areenalla tehdään töitä, jotka eivät estä jalkapallon liigaottelun järjestämistä, JJK-pomo selvittää.
– Tämä on meille erittäin mieluisa uutinen.
Harjun remontin arvioitu päättymisajankohta on 18. elokuuta.