Korkeakunnas: "Olemme valmiimpia kuin mitä olimme Hakaa vastaan"
FC Lahti jatkaa lauantaina taivaltaan Suomen Cupissa, jossa vastaan asettuu tupsukorvainen Ilves. Ottelu pelataan Mukkulan kuplahallissa kello 14.00 alkaen.
FC Lahden kausi vuosimallia 2017 starttasi viime viikonloppuna 1-1 tasatuloksella FC Hakaa vastaan. Tuossa kamppailussa näkyi vielä pientä hermostuneisuutta, varsinkin nuorissa pelaajissa, mutta nyt ensimmäisen ottelun ramppikuume on poissa.
Ainakin päävalmentajan Toni Korkeakunnaksen mukaan harjoitusviikko sujui erinomaisesti ja joukkue pääsi täysillä keskittymään kehityskohteisiinsa eli pelin avaamiseen ja hyökkäykseen.
- Tosi hyvä viikko on alla ja pääsimme käymään läpi ne asiat, jotka halusimme. Olemme valmiimpia kuin mitä olimme Hakaa vastaan, Korkeakunnas kertoo FC Lahden sivuilla.
Lauantaina vastaan asettuu siis Ilves, joka aloittaa ottelussa cup-taipaleensa. Viime kaudella tamperelaiset pelasivat erinomaisesti Veikkausliigassa ja joukkue taisteli jopa mitaleista viimeisille kierroksille asti. Lopulta sijoitus oli viides.
Lahti ja Ilves kohtasivat viime kaudella kolme kertaa. Molemmat voittivat yhden ottelun ja kertaalleen jäätiin tasatulokseen. Tasaista kamppailua voidaan siis odottaa tälläkin kertaa.
- Kova peli tulee tästäkin. Vastustaja on tällä kertaa parempi, mutta myös tutumpi ja sitä kautta valmistautuminen on hieman helpompaa.
- Voittoon tietysti pyrimme, koska palkinto jäi viime pelissä saamatta. Lisäksi kun cupissa panoksena on Euroopan kentät ja takana tasuri, niin emme voi muutakaan, Korkeakunnas tietää.
FC Lahden kokoonpano muuttuu jonkin verran viime lauantaista. Puolustaja Igor Jovanovicin pelilupa on kunnossa ja hän on käytettävissä, mutta Hendrik Helmke ja Pavel Nazimov seuraavat Ilves-ottelun katsomon puolelta. Lisäksi Hassan Sesay ja Jasse Tuominen ovat pikkuvammojen vuoksi sivussa.