Kautonen tyytyväinen Pikkuhuuhkajien ohjelmaan

Kuva: Juha Tamminen

Kautonen tyytyväinen Pikkuhuuhkajien ohjelmaan

2.2.2017

Tammikuun lopun EM-karsintalohkojen arvonnan myötä U21-maajoukkueen kuluvan kalenterivuoden ohjelma hahmottui nopeaa tahtia.

EM-karsinnat Pikkuhuuhkajien osalta alkavat syyskuun 5. päivä kotiottelulla Färsaaria vastaan. Ennen karsintojen alkua joukkue matkaa päävalmentaja Tommi Kautosen johdolla maaliskuun lopulla Espanjaan ja kesäkuun alussa Ukrainaan ja lisäksi karsintojen kynnyksellä edessä on vielä vierasmaaottelu Itävaltaa vastaan.

Espanjassa Pikkuhuuhkajat kohtaa Hollannin ja Australian. Kiovan turnauksessa kesäkuussa muut osallistuvat maat ovat Ukraina, Slovenia ja Montenegro. Turnauksen ohjelma on vielä tarkentumatta, mutta edessä on joka tapauksessa kaksi ottelua.

- Hyvät tapahtumat kaikkiaan on saatu kasaan ja edessä on todennäköisesti tasokkaiden vastustajien kohtaamisia viimeistä valmistavaa ottelua myöten, Kautonen toteaa tyytyväisenä.

- Karsintaan valmistavat erinomaisesti ainakin Hollanti- ja Itävalta-ottelu. Niissä vastustajat ovat tasoltaan samaa luokkaa kuin karsintalohkoomme ylemmistä arvontakoreista tulleet Tanska ja Puola. Toki muitakaan vastustajia ei pidä lainkaan väheksyä ja hyvän valmistautumisen karsintoihin me varmasti tällä ohjelmalla saamme.

Pikkuhuuhkajien vuoden 2017 ohjelma kokonaisuudessaan täällä.

Linkki kopioitu