Gibraltarilaisseura SJK:ta vastassa keskiviikkona
SJK pelaa keskiviikona Espanjan harjoitusleirillä ensimmäisen kansainvälisen harjoitusottelunsa, kun se kohtaa Malagan Esteponassa, Arroyo Enmedion harjoituskeskuksessa gibraltarilaisen Europa FC:n.
Vastustaja on Suomessa melko tuntematon, mutta joukkue on Gibraltarin pääsarjan menestyneimpiä ja voittanut mestaruuden kuudesti. Viime kaudella Europa FC pelasi UEFA Eurooppa-liigaa ja eteni siinä ensimmäistä kertaa toiselle karsintakierrokselle, tiputtamalla ensin armenialaisen FC Pyunik Jerevanin . Toisella kierroksella se pisti Ruotsin pääsarjajättiläisen AIK:n koville, mutta hävisi lopulta molemmat osaottelut niukasti 0-1.
- Odotan ensinnäkin hyvää peliä, sillä vastus on varmasti ihan hyvä. Ei ehkä niin tunnettu, mutta kuitenkin kokenut joukkue, joka on pelannut euro-otteluita melkein joka vuosi. Viime vuonnakin pelasi kaksi hyvin tasaista peliä Tukholman AIK:ta vastaan. Joten varmasti on hyvä vastus, uskoo SJK:n päävalmentaja Sixten Boström.
- Meille tämä on kauden ensimmäinen nurmipeli, joka on aina tietysti oma juttunsa. Mutta meillä on tarkoitus lähteä tähän peliin mahdollisimman hyvällä kokoonpanolla. Meillä on Miku Aksalu taas pelikuntoinen, sillä hän on saanut tikit pois päästä ja harjoitellut normaalisti nyt tämän leirin ajan. Ja meillä on mukana näitä testipelaajia, joista varmasti osa pelaa tässä ottelussa, Boström jatkaa.
- Jatketaan meidän omaa projektiamme ja yritämme kehittää omaa peliämme taas eteenpäin. Ollaan käyti Vepsu-peliä tiistaina joukkueen kesken läpi, mitä siitä pelistä voidaan parantaa ja mitä siinä oli hyvää. Ja tahdomme että niitä hyviä asioita näkyisi taas enemmän keskiviikkona, totesi Boström.
SJK:n mukana Espanjan harjoitusleirillä on useampi testipelaaja ja lisää pelaajia on vielä tulossa. Tällä hetkellä mukana on alusta alkaen harjoitelleet maalivahti Sergio Serret, puolustajat, Dani Hatakka ja Ivan Fustar sekä laitahyökkääjä Facundo Guichon.
Ottelu alkaa keskivikkoona Suomen aikaa klo 18.00 ja Espanjassa kello on silloin 17.00.