JJK sopimukseen huippulupauksensa kanssa

Oskari Sallinen on nuori JJK-lupaus.

JJK sopimukseen huippulupauksensa kanssa

20.3.2017

JJK kertoo verkkosivuillaan tehneensä tulevan kauden sopimuksen oman huippulupauksensa Oskari Sallisen kanssa.

Sallinen on vuonna 2001 syntynyt keskikentän keskustan pelaaja, joka kuuluu myös ikäluokkansa maajoukkueen vakiokalustoon – viimeksi helmikuun loppupuolella Englannissa UEFA Development -turnauksessa.

JJK:ssa "Oke" on talven ajan ollut mukana Kakkosen kauteen valmistautuvassa Villikettu-ryhmässä, vaikka ikänsä puolesta kuuluu vielä nuorempaan B-juniori-ikäluokkaan.

Sallinen oli myös yksi kolmesta kettulupauksesta, jotka olivat tällä kertaa mukana vuosittaisella reissulla tutustumassa FC Groningenin akatemian toimintaan. Sallisen lisäksi mukana olivat 02-ikäluokkaan kuuluvat Nooa Laine ja Kaarlo Rintamäki.

Linkki kopioitu