Kuqi tyytyväinen nousuun takaa-ajoasemasta
1.4.2017
FC Inter haki lauantaina 2-1-voiton Ykkösen EIF:sta oltuaan ottelussa jo 0-1-tappiolla toisella puoliajalla.
Interin päävalmentaja Shefki Kuqi oli iloinen joukkueen noustua tappiotilanteesta voittoon.
- Emme antaneet periksi, vaikka jäimme tappiolle. Nousimme ensi tasoihin ja lopulta hienosti voittoon. Pelaajat voivat olla ylpeitä siitä, kiitteli Kuqi pelin jälkeen.
Kuqin mukaan Inter ei ollut ottelussa ihan parhaimmillaan. Varsinkin alussa oli vaikeaa.
- Pelin alku ei ollut hyvä. Meni aikaa ennen kuin saimme pelin käännettyä. EIF oli kuitenkin ottelussa parempi kuin talvella, näki Kuqi.
Lähde:
FC Interin verkkosivut