VPS:n kausi päättyi pettymykseen - "Nyt se meni näin"
VPS:n kausi 2026 päättyi pahaan pettymykseen. IF Gnistan oli Oulunkylässä parempi lukemin 5-1.
Vaasalaisten päävalmentaja Jussi Nuorela paketoi pelin seuransa verkkosivuilla.
– Ei kautta ole kiva lopettaa tälleen, mutta nyt se meni näin. Alussa tuntui vähän, että meillä oli legendaariset "bussijalat". Saimme kuitenkin tehtyä maalin ja kaikki tuntui ihan ok:lta. Menetettiin johto kuitenkin aika nopeasti. Yksittäiset tilanteet puolustettiin luokattoman huonosti, kun toppareiden väleistä laitetaan palloa maaliin niin ei se nyt ihan putkeen mennyt, Nuorela sanoo.
Nuorelan mukaan katseet ovat jo tulevassa.
– Täksi kaudeksi uusittiin lähes koko joukkue, nyt aika monella jatkuu sopimus ja päästään rakentamaan tämän kauden päälle ensi kautta. Lähtökohdat ovat selvästi paremmat kuin tähän kauteen lähdettäessä. Toivotaan, että löydämme vähän lisää laatua ja onnistutaan määrätyissä hankinnoissa. Runko on hyvä, jonka päälle on hyvä rakentaa. Nyt lomalle, ja sitten pari viikkoa treeniä ennen joulua. Tammikuun alusta lähdetään kunnolla uudella joukkueella eteenpäin, Nuorela huomauttaa.