JJK haki kenraalissaan selvän voiton OPS:sta
JJK haki sunnuntaina selvän 5-2-voiton Oulusta Ykkösen OPS:aa vastaan. Ottelu oli jyväskyläläisten viimeinen ennen alkavaa Veikkausliigakautta.
Maalinteon aloitti Saku Leppänen, joka näin jatkoi siitä, mihin viime kauden Kettupaitojen parhaana maalintekijänä jäi ja iski maalin heti ensimmäisessä ottelussa paluunsa jälkeen. Leppäsen lisäksi myös Tuomas Koppelomäki osui avausjaksolla – OPS pystyi kuitenkin tulemaan tasoihin molempien maalien jälkeen ja tauolle mentiin 2-2-lukemissa.
Toisella puoliajalla JJK meni menojaan ja verkkoja heiluttelivat vielä Toni Tahvanainen, Benno Hanslian sekä Aatu Manninen.
- OPS:lla on muutamia ihan kelpo pelaajia ja avauspuoliajalla he pystyivät vielä laittamaan kampoihin. Toisella jaksolla oltiin sitten selvästi parempia, OPS:lla alkoi painaa jaloissa ja mahdollisuuksia olisi ollut vielä useampaankin maaliin. Aikalailla odotusten mukainen peli, päävalmentaja Juha Pasoja totesi.
- Kaiken kaikkiaan toivottu tulos treenipelistä näin kauden alla ja hyvä, että saatiin peliaikaa ja onnistumisia useammallekin pelaajalle.
JJK avaa Veikkausliigakauden osaltaan lauantaina 8.4. vierasottelulla hallitsevaa mestaria IFK Mariehamnia vastaan.