Neljä nuorta lupausta sopimuksiin Interin kanssa
FC Inter julkaisi perjantaina Mikko Kuninkaan ja Niilo Mäenpään sopimukset. Kuninkaan ja Mäenpään lisäksi FC Inter on tehnyt sopimukset neljän nuoremman pelaajan kanssa.
Yksivuotiset sopimukset seuran toisen vuoden optiolla ovat allekirjoittaneet Arttu Kotanen, Yoonis Muse, Lassi Viholainen ja Wille Öhman.
- Nämä neljä kuuluvat esimerkiksi Elias Mastokankaan kanssa lahjakkaiden pelaajien ryhmään, josta uskomme kasvavan edustusjoukkueelle tärkeitä pelaajia tulevina vuosina. Heidän on kuitenkin jatkettava kovaa työtä ja pystyttävä pitämään fokus oikeissa asioissa, Interin päävalmentaja Fabrizio Piccareta muistuttaa seuransa verkkosivuilla.
Nelikosta seuran ulkopuolelta Interiin liittyvät U18-maajoukkueen 17-vuotiaat laitapuolustajat Arttu Kotanen ja Wille Öhman. Kotanen siirtyy Interiin PEPO Lappeenrannasta ja Öhman TPS:sta.
- Arttu on fyysisesti vahva ja nopea vasen laitapuolustaja, jonka vahvuus on pelaaminen hyökkäyssuuntaan. Wille puolestaan on oikea laitapuolustaja, joka on teknisesti taitava ja hyvä kaksinkamppailuissa, päävalmentaja kertoo nuorista laitapuolustajista.
Interin omasta akatemiasta sopimukset ovat solmineet 18-vuotias laituri Lassi Viholainen ja 17-vuotias keskikenttäpelaaja Yoonis Muse. Molemmat pelaajat debytoivat Veikkausliigassa jo tänä vuonna.
- Lassi on jo päässyt näyttämään taitojaan edustusjoukkueessa. Hän on suoraviivainen ja nopea laituri, joka pystyy pelaamaan kummallakin laidalla tehokkaasti. Yoonis taas on keskialueen johtajatyyppi, joka pelaa jo kuin kokenut keskikenttäpelaaja, Piccareta kommentoi.