​Granlundin jatko IFK Mariehamnissa epätodennäköistä

Albin Granlund hakee seuraa ulkomailta. (Kuva: Juha Tamminen)

​Granlundin jatko IFK Mariehamnissa epätodennäköistä

5.11.2017

Huuhkajapuolustaja Albin Granlundia ei luultavasti nähdä IFK Mariehamnin riveissä enää kaudella 2018.

Granlundin sopimus päättyi tähän kauteen ja laitapuolustaja hakee ensisijaisesti uutta seuraa ulkomailta.

Ovi IFK:n suuntaan ei toki ole kiinni.

- Ei ole valtavan todennäköistä, että jatkan täällä ensi kaudella, Granlund muotoilee.

Granlundin sopimuksessa oli siirron mahdollistava pykälä jo viime talven osalta, mutta vielä tuolloin siirtyminen ei tullut ajankohtaiseksi. Nyt A-maajoukkueeseen nousun myötä tilanne on todennäköisesti toinen.

- Tunnen itse että markkina-arvoni on nyt korkeampi kuin aiemmin. Olen myös aina tehnyt selväksi, että uneksin urasta ulkomailla.

Lähde: Nya Åland
Linkki kopioitu