​Enää kaksi viikkoa aikaa - Veikkausliigakausi 2018 jo kulman takana

Kausi 2018 alkaa Elisa Stadionilla. (Kuva: Juha Tamminen)

​Enää kaksi viikkoa aikaa - Veikkausliigakausi 2018 jo kulman takana

24.3.2018

Maaliskuu on kääntymässä viimeiselle viikolleen ja tänään lauantaina on enää tasan kaksi viikkoa Veikkausliigakauden 2018 alkuun.

Veikkausliigajoukkueet ovat hioneet virettään alkuvuoden harjoitusotteluissa ja ennen kaikkea Suomen Cupissa, jossa ovat edessä vielä puolivälierät ja välierät pääsiäisen molemmin puolin ennen Veikkausliigakauden alkua.

Uusi kausi Veikkausliigassa alkaa lauantaina 7. huhtikuuta kahdella ottelulla ja avauskierroksen muut kamppailut pelataan sunnuntaina 8. huhtikuuta.

Ensimmäinen pillinvihellys ottelun alkamisen merkiksi kuullaan 7.4. kello 15.00 Elisa Stadionilla Vaasassa, kun VPS ja FC Inter aloittavat ensimmäisen kauden kaikkiaan 198 ottelusta. Koko Veikkausliigan otteluohjelman löydät täältä.

Ja muista, että kaikki kauden ottelut ovat nähtävillä suorina lähetyksinä Ruutu-palvelun kautta.

Linkki kopioitu