Korkeakunnas toivoo läpimurtoja – ”Uusia nuoria on taas tunkemassa jalkaa oven väliin”

Kalle Taimi on noussut A-maajoukkueeseen.

Korkeakunnas toivoo läpimurtoja – ”Uusia nuoria on taas tunkemassa jalkaa oven väliin”

2.4.2018

FC Lahden valmistautuminen tulevaan Veikkausliigakauteen on hyvässä vauhdissa. Joukkueen kokoonpano on valmis ja katseet siirretty kohti alkavaa kautta.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen mukaan joukkueen tilanne näyttää tällä hetkellä suhteellisen hyvältä, vaikka kulunut harjoitusviikko asetti haasteita useiden maajoukkuekutsujen myötä.

- Meillä on yhteensä yhdeksän eri pelaajaa eri maajoukkuetehtävissä ja se on ollut hieman haastava tilanne harjoitusten kannalta. Olemme täydentäneet harjoituksia A-junioreilla ja akatemiapelaajilla. Näyttäisi siltä, että pelaajat tulevat maajoukkuekomennuksilta takaisin ehjinä ja myös loukkaantuneet alkavat palailla takaisin kokoonpanoon. Olen luonnollisesti iloinen pelaajien maajoukkuekutsuista ja olemme siten harjoituksissa keskittyneet enemmän yksilöharjoitteisiin, Korkeakunnas valottaa.

FC Lahti ei hae enää vahvistuksia joukkueeseensa, vaan kauden miehitys on pitkälti koossa.

- Maltillisen pelaajabudjetin rajoissa meillä on joukkue tällä hetkellä kasassa. Jos loukkaantumisia tulee, niin pystymme sitten tarvittaessa reagoimaan niihin. Tällä tietoa joukkue on kuitenkin tässä. Maalivahtiosastolla on tosin pientä kremppaa ja täytyy katsoa mitä sen kanssa tehdään. Yhdellä terveellä vahdilla on vaikea lähteä kauteen.

- Saimme viime kauden joukkueesta rungon säilytettyä ja meillä on viime kaudelta hyvät yhteiset kokemukset alla. Meille tuli isoja aukkoja paikattavaksi lähinnä Pyry Kärkkäisen lopettamisen sekä Aleksandr Vasjutinin lähdön myötä. Marko Simonovicin ja Hendrik Helmken myötä lähti paljon kokemusta, Korkeakunnas kertoo joukkueen tilanteesta.

FC Lahdesta on viime vuosina ponnistanut nuoria pelaajia isoihin rooleihin, kun muun muassa BATE Borisoviin Lahdesta siirtynyt Jasse Tuominen sekä Santeri Hostikka ja Kalle Taimi ovat päässeet maistamaan Huuhkajien menoa. Korkeakunnas toivoo tällä kaudella taas uusia läpimurtoja.

- Meillä on iskukykyinen joukkue ja uusia nuoria on taas tunkemassa jalkaa oven väliin ja lyömässä läpi. Santeri Hostikka ja Kalle Taimi ovat jo nousseet maajoukkueympyröihin ja toivottavasti pystymme kasvattamaan taas uusia nimiä huipulle.

Katso Veikkausliigan kaikki ottelut suorana Ruudussa.

Linkki kopioitu