​Suomi koki tappion Romaniassa

Rasmus Karjalainen pelasi ensimmäiset minuuttinsa Huuhkajissa. (Kuva: Juha Tamminen)

​Suomi koki tappion Romaniassa

5.6.2018

Suomen jalkapallomaajoukkue koki tiistaina 0-2 (0-1) -tappion Romanialle.

Suomi aloitti pelin vahvasti, eikä kotijoukkueella ollut yhtään vaarallista tekopaikkaa ensimmäiseen 20 minuuttiin. Puolen tunnin pelin jälkeen ote alkoi kuitenkin siirtyä Romanialle.

Avausmaalin iski 36. minuutilla Cristian Manea. Tunnin pelin jälkeen tulostaululla komeilivat 2-0-lukemat. Ciprian Ioan Deac ampui Romanian toisen osuman.

Suomella oli omat paikkansa maalintekoon, mutta sihti ei ollut Romanian kuumuudessa kohdallaan. Joona Toiviolla ja Robin Lodilla oli loistavat mahdollisuudet vapaapotkuista ja maalin edustalla Rasmus Karjalainen ja Sauli Väisänen pääsivät kokeilemaan, mutta Romanian verkko pysyi koskemattomana.

A-maajoukkueeseen saatiin kaksi uutta debytanttia, kun KuPS:n Henri Toivomäki ja Rasmus Karjalainen pelasivat ensimmäiset minuuttinsa Huuhkajissa.

Linkki kopioitu