Nousutaistelu huipentuu Ykkösen päätöskierrokselle

HIFK ja KPV ratkaisevat suoran nousun. (Kuva: Juha Tamminen)

Nousutaistelu huipentuu Ykkösen päätöskierrokselle

27.10.2018

Ykkösen päätöskierros on edessä lauantaina ja samalla ratkaistaan kumpi nousee suoraan ensi kaudeksi Veikkausliigaan: HIFK vai KPV.

Voitto KPV:stä edelliskierroksella takasi HIFK:lle viimeiselle kierrokselle lähdettäessä avaimet omiin käsiin suoralle nousulle, käytännössä tasapeli Kajaanista riittää helsinkiläisille sarjan voittoon. HIFK johtaa Ykköstä kahden pisteen erolla KPV:hen ja helsinkiläisillä on lisäksi parempi maaliero.

- Pitkä, lähes kahden vuorokauden vierasreissu edessä, joten olosuhteiden puolesta vaikein mahdollinen tapa päättää sarja. Se on kuitenkin hienoa, että on itsestämme kiinni, onko kyseessä kauden viimeinen ottelu, HIFK:n päävalmentaja Teemu Kankkunen miettii.

Kun HIFK matkaa AC Kajaanin vieraaksi, niin KPV puolestaan kohtaa kotonaan KTP:n. Haavetta suorasta nousustakaan ei Kokkolassa ole haudattu.

- Isot pelit jatkuvat. Haluamme päästä takaisin voittokantaan, ja noin klo 14.50 tiedämme, mikä on lopullinen tilanteemme, KPV:n valmentaja Jarmo Korhonen sanoo.

Kaikki lauantain Ykkösen ottelut alkavat kello 13.00.

Lähde: HIFK:n verkkosivut, KPV:n verkkosivut
Linkki kopioitu