FC Lahden Kausarihaaste toteutuu - 1000 kausikortin raja lähestyy
FC Lahti on päättänyt toteuttaa Kausikorttihaasteen vaikka seuran alkuperäinen 3000 myydyn kortin tavoite ei toteutuisikaan 15.1.2019 mennessä.
Tällä hetkellä kortteja on mennyt kaupaksi 950 kappaletta, joten tuhannen myydyn kortin raja on rikkoutumassa kenties vielä ennen joulua.
Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus varmistaa paikanne avauskokoonpanossa FC Lahden peleissä. FC Lahti tarjoaa mahdollisuuden jokaiselle ostaa oman kuvansa tulevan kauden pelipaitaan. Kuvan voi ostaa erikseen 25 euron hintaan tai Haastekausari +:n tai Premiumkausarin yhteydessä.
Idean isä Taneli Okkonen kertoo, että tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus, jota ei ole ennen nähty Suomessa. Hän muistuttaa, että kuvat painetaan pelipaidan lisäksi myytäviin fanipaitoihin. Kuvan voi myös ostaa kaverille lahjaksi.
- Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus. Tämäntyyppistä ei ole ennen nähty Suomessa. Ne, ketkä ovat aina sanoneet, että 'mun pitäis olla kentällä' niin nyt he pääsevät. Kuvat painetaan myös fanipaitoihin, jonka voi hankkia muistoksi itselleen. Kuvan voi ostaa vaikka kaverille lahjaksi. Nyt kaikki mukaan. Tehdään yhdessä jalkapallokulttuuria, Okkonen kannustaa.