FC Interin taustaryhmään muutoksia
Viimeiset kolme vuotta FC Interin fysioterapeuttina toiminut Eduardo Rodriguez siirtyy uusiin haasteisiin Interin yhteistyökumppanille, Terveystaloon.
- Olemme onnellisia Edun puolesta siitä, että hän pääsee urallaan mieluisten uusien haasteiden pariin. Samalla olemme toki harmissamme, sillä tiimimme jättää osaava työntekijä ja hieno persoona. Toivotamme Edulle kaikkea hyvää tuleviin tehtäviin ja toivomme tietysti Edun pysyvän Inter-perheessä edelleen, seuran tekninen johtaja Vesa Mäki toteaa.
- Kolmen vuoden aikana on tapahtunut paljon muutoksia, mutta mielestäni olemme joka vuosi kehittyneet sekä joukkueena että seurana, perjantaina viimeistä päivää Interissä työskentelevä Eduardo Rodriguez sanoo.
Rodriguezin siirtyessä uusiin tehtäviin nykyisin pääosin seuran junioripuolen fysioterapeuttina toimiva Ville Peltonen aloittaa edustusjoukkueen ja akatemiapelaajien fysioterapeuttina. Peltonen toimii tehtävässään tiiviissä yhteistyössä edustusjoukkueen fysiikkavalmentaja Michel Bellverin kanssa.
Peltosen tilalla junioritoiminnan fysioterapeuttina aloittaa Roni Rekola. Rekola toimii kolmena iltana junioripelaajien tukena kuntoutuksessa Juha-Pekka Malisen vastatessa junioreiden fysiikkavalmennuksesta.