HJK ja Pihlajalinna jatkavat yhteistyötään - lähes puolet summasta junioritoiminnan hyväksi
Terveyspalveluita tarjoava Pihlajalinna-konserni ja HJK jatkavat edelleen jo vuonna 2009 lääkärikeskus Dextran nimissä alkanutta strategisesti merkittävää yhteistyötään.
Nyt allekirjoitettu sopimus on kaksivuotinen ja siihen kuuluu yksi optiovuosi. Sopimuksen piiriin kuuluvat HJK Oy ja HJK ry – yhteensä yli 160 joukkuetta – sekä HJK Oy:n ja HJK ry:n työterveyshuolto.
– Pihlajalinna on asiantunteva terveydenhuollon osaaja. Kymmenen vuotta sitten alkanut yhteistyö jatkuu ja kehittyy edelleen. Pihlajalinnan asiantuntijat auttavat sekä edustusjoukkueiden että juniorijoukkueiden pelaajia vammojen hoidossa ja kuntoutuksessa. Meille on tärkeää nopea hoitoon pääsy ja kuntouksen käynnistäminen. Jatkossa panostamme yhteistyössä entistä enemmän myös vammoja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Olemme iloisia, että saamme jatkaa yhteistyöstä mestaritason kumppanin kanssa, HJK Oy:n varatoimitusjohtaja Kari Haapiainen toteaa.
Noin 45 prosenttia sopimussummasta ohjataan HJK ry:n junioritoimintaan. Tästä summasta osa kohdistetaan Aulis Rytkösen rahastoon heikommassa taloudellisessa asemassa olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseen.
– Tämä on meille tärkeä yksityiskohta sopimuksessa, sillä olemme omalta osaltamme vastuussa suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista ja haluamme tukea kaikkien lasten ja nuorten liikuntaa, markkinointi- ja viestintäjohtaja Pauli Waroma Pihlajalinnasta kertoo.
– HJK on kotimainen huippuseura, jolla on paitsi mestaritason edustusjoukkue myös hyvin laadukasta ja aktiivista junioritoimintaa. Meidän roolimme on paitsi vammojen hoito ja kuntoutus, myös vahvasti apu ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä. Miesten edustusjoukkueen lääkäreinä toimivat Tuomas Brinck ja Klaus Köhler. Myös monet muut Pihlajalinnan asiantuntijat työskentelevät tiiviissä yhteistyössä joukkueen kanssa tukeakseen pelaajia terveyden ja menestyksen tiellä, Waroma jatkaa.
– On kunnia jatkaa yhteistyötä Klubin kanssa. Erittäin hienoa päästä kehittämään suomalaisen huippuseuran terveydenhuoltoa entistä paremmaksi ja modernimmaksi, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Klaus Köhler kommentoi yhteistyön jatkumista.