Lumitalkoot Savon Sanomat Areenalla - kaikki kuntoon lauantain HJK-otteluun

Savon Sanomat Areenalla huhkitaan talkoissa. (Kuva: Juha Tamminen)

Lumitalkoot Savon Sanomat Areenalla - kaikki kuntoon lauantain HJK-otteluun

12.4.2019

Savon Sanomat Areenalla huhkitaan tänään perjantaina jälleen talkoiden parissa.

Keväinen sää kääntyi viime viikonloppuna uudelleen talviseen suuntaan ja alkuviikon aikana on satanut runsaasti uutta lunta. Pääkatsomon kulkuväylät ja penkkirivit täyttyivät paksusta lumikerroksesta alkuviikon tuiskujen seurauksena.

Pääkatsomoa ryhdyttiin puhdistamaan perjantai-aamuna. Talkoolaisporukka tarttui harjoihin ja lapioihin ryhtyen raivaamaan pääkatsomon penkkirivejä, tasanteita ja portaikkoja jäätyneestä lumikerroksesta. Ahkera porukka tekee päivän aikana ison urakan saadakseen pääkatsomon tyydyttävään kuntoon lauantain HJK-ottelua varten.

Stadionalueella vallitsevat talviset olosuhteet runsaan lumimäärän ja yöpakkasten jatkumisen johtosta. Stadionalueelle jää vielä joitain liukkaita alueita ja yleisön kehotetaankin noudattavan lauantaina suurta varovaisuutta liikkuessaan alueella ottelutapahtuman aikana.


KuPS-HJK Savon Sanomat Areenalla lauantaina 13.4. kello 17. Ottelu näkyy suorana lähetyksenä Ruudussa.

Linkki kopioitu