KuPS-toppari myöntää: "Etenkin ne kaksi ensimmäistä ottelua harmittavat"

Juho Pirttijoki kuuluu KuPS:n runkopelaajiin. (Kuva: Juha Tamminen)

KuPS-toppari myöntää: "Etenkin ne kaksi ensimmäistä ottelua harmittavat"

18.4.2019

Viime kauden pronssijoukkue KuPS kuului kauden alla yhdeksi Veikkausliigan mitalisuosikeista.

Ensimmäiset kierrokset ovat menneet hieman kangerrellen, sillä kolmesta pelistä on tullut kolme tasuria. RoPS:n kanssa KuPS pelasi 2-2, FC Lahden kanssa 3-3 ja HJK:n kanssa 0-0. Sekä RoPS:ia että FC Lahtea vastaan KuPS menetti johtoasemansa.

- Alkukausi on ollut pisteiden valossa pieni pettymys, se täytyy myöntää. Etenkin ne kaksi ensimmäistä ottelua harmittavat, kun emme pystyneet voittoja kairaamaan, KuPS:n toppari Juho Pirttijoki puntaroi.

Pirttijoki ei silti ole vielä huolissaan kärjen karkaamisesta.

- Toisaalta emme ole vielä yhtään peliä hävinneet ja se on aina positiivista. Ja HJK:ta vastaan pelimme oli jo parempaa ja oli siinä lopussa saumat jopa voittomaaliin, Pirttijoki huomauttaa.

Seuraavan kerran KuPS on tulessa lauantaina, kun FC Honka vierailee Savon sydämessä.


KuPS-FC Honka Savon Sanomat Areenalla lauantaina 20.4. kello 16. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Linkki kopioitu