Riveiro valaa uskoa: "Pienet yksityiskohdat eivät ole olleet puolellamme"

Jose Riveiro lähtee luottavaisena sunnuntain otteluun. (Kuva: Juha Tamminen)

Riveiro valaa uskoa: "Pienet yksityiskohdat eivät ole olleet puolellamme"

5.10.2019

FC Interin osalta toiseksi viimeinen ottelukierros ja vieraskamppailu HJK:ta vastaan tarkoittaa pelaamista isoista asioista.

Tosin Kuopiossa samaan aikaan pelattava KuPS-Honka-ottelu määrittää tarkemmin myös Interin panoksen. Voittamalla HJK:n Inter pääsisi pelaamaan Kuopion ottelun tuloksen mukaan joko mestaruudesta päätöskierroksella tai varmistaisi suoran europelipaikan.

Honka katkaisi viime kierroksella Interin yli kolmen kuukauden mittaisen kotivoittojen putken lukemin 0-1 Demba Savagen maalilla. Inter ei päässyt kolmea tolppalaukausta lähemmäs maalintekoa ja näin Inter jäi kotikentällään ensimmäisen kerran ilman tehtyä maalia tänä vuonna.

Päävalmentaja Jose Riveiron mukaan Honka-ottelun esitys antoi kuitenkin joukkueelle lisää uskoa tuleviin otteluihin.

– Hävisimme nyt ensimmäisen kerran tällä kaudella kaksi ottelua putkeen. Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen. Ilves-häviön jälkeen olimme todella pettyneitä esitykseemme. Honkaa vastaan tilanne oli kuitenkin jo toinen. Kontrolloimme peliä ja toisella puoliajalla jopa dominoimme. Joukkue olisi ansainnut siitä ottelusta paljon enemmän.

Riveiro painottaa pieniä marginaaleja kauden ratkaisuotteluissa.

– Erityisesti mestaruussarjan peleissä huippujoukkueita vastaan pienet yksityiskohdat kuitenkin ratkaisevat otteluita. Viime otteluissa nuo pienet yksityiskohdat eivät ole olleet puolellamme.

- Honka-ottelusta meille jäi kuitenkin päällimmäisenä sellainen tunne, että olemme taas mukana taistelussa. Vaikka emme saaneet pisteitä, saimme siitä voimaa ja uskoa tuleviin otteluihin, espanjalaisvalmentaja kertoo.


HJK-FC Inter Telia 5G Areenalla sunnuntaina 6.10. klo 16. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Linkki kopioitu