Inter-sankari Elias Mastokangas TS:lle: "Kovat oli osumaprosentit"
FC Inter eteni Suomen Cupin finaaliin suorastaan murskaamalla FC Lahden sunnuntain välierässä maalein 5-0.
Ihan kaikkea numerot eivät ottelusta kerro. Peli alkoi kääntyä Interille lopullisesti vasta toisella jaksolla Elias Mastokankaan iskettyä 2-0- ja 3-0-osumat.
– Meillä oli alkupelissä vähän ongelmia keskialueen puolustamisen kanssa, mutta kun saimme ne korjattua, niin alkoi syntyä myös maalipaikkoja, Mastokangas sanoi Turun Sanomille.
– Hyvät pallot jätkiltä, niin kyllä noista paikoista yleensä tulee tehtyä.
Loppu oli sitten enää kosmetiikkaa Interin maalatessa vielä kahdesti kellon tikittäessä jo lisäaikaa.
– Kyllä 5–0 aina näyttää sen, että kovat oli osumaprosentit. Lahti oli toki kova vastustaja, mutta lopuksi vähän repsahti, Mastokangas summasi.