KTP-luotsi Arbeiter lataa akkuja joulun - "Olen tiiviisti yhteydessä Kotkaan"

Argo Arbeiter pääsi pitämään huolta talostakin välillä. (Kuva: Juha Tamminen)

KTP-luotsi Arbeiter lataa akkuja joulun - "Olen tiiviisti yhteydessä Kotkaan"

26.12.2020

FC KTP:n päävalmentaja Argo Arbeiter viettää raskaan kauden jälkeen hyvin ansaitsemaansa lomaa kotonaan Viimsissä Tallinnan kupeessa Virossa.

Valmentajalle riitti pari riehakasta saunapäivää muiden liiganousijoiden matkassa, minkä jälkeen mies pakeni lepäämään perheensä pariin.

– Futisvuosi oli kaikkine käänteineen todella haastava, ja se tuntui koko kropassa. Kotiin päästyäni vain lepäsin viikon verran, enkä jaksanut ajatella jalkapalloa, vaikka sitä olisi ollut kotisohvalla televisiostakin tarjolla, Arbeiter avaa.

– Nyt olen jo palautunut, ja uutta joukkuetta ja kautta rakennetaan taas. Olen tiiviisti yhteydessä Kotkaan, ja tapaamme uuden apuvalmentajani Liivo Leetman kanssa täällä lähes päivittäin.

Arbeiter palaa "sorvin ääreen" tammikuun 4. päivänä ja tuo Leetman mukanaan, mutta sitä ennen arkeen kuuluvat vielä omakotitaloasujan askareet.

– Kauden aikana pisin lomajakso oli kaksi päivää, ja nyt nurkat huutavat tekeviä käsiä, Arbeiter sanoo.

Linkki kopioitu