FC KTP pestasi uuden myyntijohtajan
Hasse Kallström on aloittanut FC KTP:n myyntijohtajana vuoden 2021 alusta. Kotkalaisen jalkapalloilun kauppamiehenä hänen vahvuuksiaan ovat muun muassa paikallistuntemus, jalkapallotausta sekä mahtava kontaktiverkosto liike-elämässä ja urheilussa.
Jalkapalloilun Veikkausliigaan noussut FC KTP panostaa talous-, myynti- ja markkinointiosaamiseen ja vahvistaa "joukkuettaan" seuran toimistolla. FC KTP:n hallitus on kutsunut myyntijohtajakseen kotkalaistaustaisen ja pitkään liike-elämän sekä urheilun parissa työskennelleen Hasse Kallströmin.
– Miesten joukkueemme nousi liigaan, ja rakennamme sitä koko ajan pääsarjakelpoiseksi. Siinä rinnalla meidän on saatava myös seuran taustaorganisaatio samalle tasolle, toteaa FC KTP:n puheenjohtaja Jukka Mustonen kotkalaisten sivuilla.
– Kallström on mainio lisä toimistotiimiimme. Hänellä on paljon vahvuuksia, jotka sopivat FC KTP:lle. Hasse on syntyjään kotkalainen, eikä hän ole kadottanut juuriaan vuosien poissaolon jälkeenkään. Kallström on sisällä lajissa, sillä hänellä on jalkapallotaustan lisäksi vahva kokemus joukkueurheilun myynninjohtotehtävistä. Ja ennen kaikkea; Hassella on mahtavat verkostot, ja hän on tunnetusti hyvä neuvottelija, kehuu Mustonen.
Hasse Kallström on todella innostunut FC KTP:n kutsusta lähteä mukaan vankistamaan ennestäänkin vahvaa kotkalaista instituutiota.
– Lähdin aikanani Kotkasta liikkeelle ja nyt voin sanoa, että täällä ympyrä myös sulkeutuu. Kiitos tästä mahdollisuudesta, hehkuttaa Kallström.
– FC KTP:n myynnin ja viestinnän taso ovat jo entuudestaankin huippuluokkaa, ja tarkoituksenani on kehittää seuran yhteistyökumppanitarjontaa yhdessä mediaryhmän kanssa, tiivistää Kallström, joka on aloittanut FC KTP:n palveluksessa virallisesti 1.1.2021.
Veikkausliiganousun varmistuttua FC KTP on hakenut julkisesti päätoimista toimitusjohtajaa.
– Toimitusjohtaja rekrytointi etenee, ja kunhan valinta on tehty, on taustatiimin "eturivi" kasassa, sanoo puheenjohtaja Jukka Mustonen ja viittaa mm. siihen, että seuran myynnissä ja markkinoinnissa jatkaa edelleen myös Jari-Pekka Gummerus.