Pikkuhuuhkajat kohtaa Slovakian – Matias Rale odottaa tiukkaa ottelua
Alle 21-vuotiaiden maajoukkue (2000 ja myöhemmin syntyneet) pelaa tiistaina vuoden toisen maaottelunsa. Ensimmäisen Pikkuhuuhkajat pelasi torstaina, jolloin se kärsi 0-2-tappion Ruotsille Falkenbergissa.
Joukkue saapui Slovakiaan viime perjantaina, ja se on harjoitellut viime päivät Samorinissa. Isäntämaan Suomi kohtaa Nitrassa, jonne joukkue matkustaa pelipäivänä.
Tiistain kamppailuun Suomi joutuu lähtemään ilman Ruotsi-ottelun avannutta Taneli Hämäläistä. Hämäläinen kärsii loukkaantumisesta, eikä ole harjoitellut joukkueen mukana viime päivinä.
Hämäläisen tapaan ensimmäisen U21-maaottelun torstaina pelannut 20-vuotias Matias Rale pääsi Ruotsia vastaan kentälle viimeiseksi 20 minuutiksi. Kyseessä ei ollut puolustajan vuoden ensimmäinen debyytti, sillä hän debytoi myös Veikkausliigassa kauden avauskierroksella.
FC Hongan puolustaja sai varsin mukavasti vastuuta jo Suomen Cupin otteluissa, ja Veikkausliigassa minuutteja on kertynyt neljässä pelissä. Ennen tätä kautta Rale oli pelannut vain Kakkosta seuran akatemiajoukkueessa.
– Liigapelaajat ovat totta kai parempia kuin Kakkosessa, eikä kentällä ole varaa isoihin virheisiin. Kakkosessa sellaiset saattoi saada anteeksi, mutta liigassa niistä hyvin todennäköisesti rokotetaan. Toivon saavani kauden mittaan vielä enemmän vastuuta, ja teen paljon töitä sen eteen, Rale toteaa Palloliiton verkkosivuilla.
TiPS:sta FC Honkaan 14-vuotiaana siirtynyt Rale lähti maajoukkueleirille kahden muun honkalaisen kanssa. Joukkuetovereiden Niklas Pyyhtiän sekä Ville Kosken lisäksi joukkueessa on paljon Ralelle entuudestaan tuttuja kasvoja.
– Olen päässyt hyvin mukaan ryhmään. Aika on mennyt täällä älyttömän nopeasti, ja olen viihtynyt tosi hyvin. Kaikki ovat tosi mukavia ja tulemme hyvin toimeen yhdessä.
Ruotsi-peli oli Ralelle ensimmäinen maaottelu sitten vuoden 2018.
– Oli aivan mahtava fiilis, kun pääsin kentälle. Unelmani on ollut jo hyvin nuoresta iästä asti edustaa myös Pikkuhuuhkajia, ja se oli mieletöntä. Kentällä kaikki tapahtui aika nopeasti, enkä ehtinyt miettiä, keitä siellä on vastassa.
Pikkuhuuhkajat on käynyt läpi Ruotsi-ottelun ja katsonut klippejä Slovakian Itävalta-tappiosta. Rale odottaa kovaa ottelua.
– Slovakia vaikuttaa aggressiiviselta joukkueelta, joka on todella vahva erikoistilanteissa. Olemme tutustuneet heidän pelityyliinsä, avaamiseensa ja prässiinsä – uskon, että saamme aikaiseksi hyvän matsin.
Ottelu alkaa kello 15.00 ja se on nähtävissä suorana lähetyksenä Yle Areenalla.