Malinen ei selitellyt Pikkuhuuhkajien tappiota

Juha Malinen pettyi, ettei Suomi onnistunut maalinteossa. (Kuva: Juha Tamminen)

Malinen ei selitellyt Pikkuhuuhkajien tappiota

9.6.2021

Pikkuhuuhkajat (2000 ja myöhemmin syntyneet) kärsi tiistaina 0-4-tappion Slovakialle. Slovakia viimeisteli tehokkaasti ja johti neljällä maalilla jo 38. minuutilla. Suomi ei toipunut shokkialusta eikä onnistunut maalinteossa muutamasta kelpo paikasta huolimatta.

Päävalmentaja Juha Malinen oli luonnollisesti pettynyt tulokseen. Takana oli pitkä maajoukkueleiri, jonka aikana Suomi leireili Eerikkilässä, Ruotsin Falkenbergissä sekä Slovakian Samorinissa.

– Pojat tekivät viikon aikana kaiken tunnollisesti ja heittäytyivät mukaan täysillä. Slovakia-ottelun alussa tempo oli niin kova, ettemme pystyneet vastaamaan siihen, vaikka avausjakson maalipaikat olivat lopulta 6–6. He etenivät maalintekopaikkoihin yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Maalit olivat seurausta nopeista ja taitavista suorituksista, Malinen toteaa Palloliiton sivuilla.

– Toiselle jaksolle pyrimme vakauttamaan pallollista peliämme muutamalla muutoksella. Saimme paremman kontrollin pallosta ja saimme pidettyä heidät poissa hyviltä maalintekopaikoilta, muttemme onnistuneet hyödyntämään omia paikkojamme. Toisen jakson maalintekopaikat jakautuivat meille 9–3 – kylmä fakta on kuitenkin se, ettemme tehneet maaliakaan.

Slovakia-ottelu sekä viime viikon torstaina pelattu, 0-2-tappioon päättynyt, Ruotsi-ottelu antoivat Malisen mukaan paljon informaatiota reilusta 30 pelaajasta. Malinen toivoo saavansa EM-karsintoihin mukaan vielä 7–8 pelaajaa.

– Karsintoihin on aikaa vielä kolme kuukautta, ja seuraamme tilannetta tiukasti. Olemme muodostaneet maalis- ja kesäkuun harjoituspeleistä ja tapahtumista pelikirjan, jota käymme läpi tulevina viikkoina ja kuukausina. Meidän täytyy parantaa sekä pallollista että pallotonta peliämme, jotta menestymme karsinnoissa.

Muutama Pikkuhuuhkajien runkopelaaja ei päässyt maajoukkueleirille erilaisten loukkaantumisten takia. Malinen toivoo, että syksyllä jalkeille saadaan paras mahdollinen ryhmä.

– Etenkin maalintekopuolella meillä on aika paljon lisää potentiaalia. Toivon, että kaikilla pelaajilla on halu ja mahdollisuus tulla seuraaviin tapahtumiin.

Linkki kopioitu