Huipputasaista historian saatossa - Stadin derbyissä HIFK:lla ja HJK:lla yhtä monta voittoa

Kuva: Juha Tamminen

Huipputasaista historian saatossa - Stadin derbyissä HIFK:lla ja HJK:lla yhtä monta voittoa

29.6.2021

Stadin Derbyiksi nykyisin kutsutuilla HJK:n ja HIFK:n kohtaamisilla on erittäin vahva ja äärimmäisen tasainen historia.

Aiemmista 78 keskinäisestä SM-tasolla pelatuista otteluista kumpikin on voittanut 28, tasapelin saattelemana tantereelta on poistuttu 22 kertaa. Maalierokin on lähes tasoissa, ennen keskiviikkoa HJK on tehnyt 144 ja HIFK 138 maalia.

Ensimmäisen kerran jo vuonna 1909 pelattu luokkataistelu on käsittänyt monia aikakausia, mutta tarjonnut aina tunteita, tulta ja tappuraa, sekä välillä isojakin otsikoita.

HIFK oli vuosikymmenien ajan niskan päällä, erityisesti kulta-aikanaan 1930-luvulla, jolloin seura juhli neljää seitsemästä Suomen mestaruudestaan. Voittajan väri alkoi olla aiempaa tiheämpään tahtiin sininen Klubin vuoden 1964 SM-kullan aikoihin.

Derbyt jäivät pitkälle tauolle HIFK:n pudottua pääsarjasta 1972, aina vuoteen 2015, josta eteenpäin HIFK:n paluun jälkeen pelatuista 13 ottelusta HJK on vienyt nimiinsä viisi ja HIFK kaksi.

HIFK - HJK Bolt Arenalla keskiviikkona kello 18.30.

Kaikki Veikkausliigaottelut suorana Ruutu-palvelussa

Linkki kopioitu