Pikkuhuuhkajilla vahva avaus EM-karsintaan – Viro kaatui puhtaasti 3-0
U21-maajoukkueen EM-karsinta alkoi perjantaina vierasottelulla Viroa vastaan ja tuloksena oli komea voitto lukemin 3-0 (1-0).
Pärnussa pelattu ottelu kulki alusta saakka Suomen hallinnassa ja avausmaali syntyi juuri ennen puolen tunnin täyttymistä Anthony Olusanyan viimeisteltyä Julius Tauriaisen esityöstä. Vailla mahdollisuuksia isännätkään eivät olleet ja viisi minuuttia myöhemmin maalipuut pelastivat Suomen. Tauolle mentiin kuitenkin lukemissa 0-1.
Suomi sai mainion alun toiselle jaksolle, kun pallo oli Viron maalissa alle viidessä minuutissa. Oliver Antman oli vahvasti juonimassa osumaa, joka merkittiin lopulta Viron maalivahti Mattias Sappin omaksi maaliksi.
Niitin ottelulle iski Eetu Mömmö Anssi Suhosen esityöstä vartti ennen täyttä aikaa ja näin Suomi nappasi avauspisteet matkaansa selkein lukemin.
Pikkuhuuhkajien karsintaurakka jatkuu jo tulevana tiistaina kotiottelulla Kroatiaa vastaan. Ottelu pelataan Raatin stadionilla Oulussa.
Suomen kokoonpano:
1 Viljami Sinisalo Aston Villa FC (C)
3 Taneli Hämäläinen KuPS >> 86. 19 Matti Peltola HJK
4 Robin Tihi AFC Eskilstuna
7 Oliver Antman FC Nordsjælland >> 80. 18 Daniel Håkans SJK
8 Anssi Suhonen HSV >> 86. 16 Pyry Hannola SJK
9 Anthony Olusanya HJK
10 Naatan Skyttä Toulouse FC >> 20 Niklas Pyyhtiä Bologna FC
11 Eetu Mömmö U.S. Lecce
13 Adam Marhiev FK Spartaks Jūrmala >> 80. 6 Leo Walta FC Nordsjælland
15 Ville Koski FC Honka
22 Julius Tauriainen SC Freiburg
Vaihdossa:
23 Lucas Bergström Chelsea FC
5 Matias Vainionpää SJK
14 Jere Kallinen AC Oulu
21 Matias Rale FC Honka
Ei kokoonpanossa:
Rasmus Leislahti Ilves
Juho Hyvärinen FC Inter