HJK kohtaa HIFK:n "Paikallisvastustajan kohtaaminen tuo tietysti pientä lisävipinää"
HJK:n vuoden kuudes treeniviikko pitää sisällään kaksi Liigacupin ottelua. Ensimmäisenä vuorossa on kauden ensimmäinen halliderby, kun HIFK isännöi Klubia keskiviikkona 16. helmikuuta. Jätkäsaaren jalkapallohallissa pelattava kamppailu potkaistaan käyntiin kello 13.
Liigacupin A-lohkon kaikki neljä joukkuetta ovat ehtineet pelaamaan ainakin yhden ottelun. HIFK on lohkon kärjessä voitettuaan FC Interin vieraskentällä. HJK sen sijaan pitää perää, kun sinivalkoiset hävisivät ensimmäisen – ja toistaiseksi ainoan – ottelunsa IFK Mariehamnille 2–3. Lohkon kaksi parasta etenevät varmasti pudotuspeleihin, ja myös kaksi parasta lohkojen kolmanneksi sijoittunutta saavat paikan jatkopeleihin.
– Pelaajilla oli vapaa viikonloppu perjantain Kalju FC -ottelun jälkeen. Tämä on ikään kuin simulaatiota tulevasta sarjakaudesta, kun pelejä on tiheään tahtiin. Nyt olemme kaksi päivää valmistautuneet huomiseen otteluun ja olemme hyvin aikataulussa. Pyrimme rakentamaan pala palalta omaa peliämme yhä parempaan kuosiin, analysoi HJK:n valmentaja Toni Korkeakunnas seuran verkkosivuilla.
– Paikallisvastustajan kohtaaminen tuo tietysti pientä lisävipinää ottelun ympärille, mutta valmennuksellisesta näkökulmasta se ei oikeastaan näy joukkueen valmistautumisessa. Kliseisesti sanottuna pääpaino on kuitenkin oman pelin kehittämisessä.
HJK:n kokoonpano on lähestulkoon sama kuin Virossa Kaljua FC:ta vastaan. Poissa ovat pitkäaikaispotilas Arttu Hoskosen lisäksi varmuudella ainakin Santeri Hostikka, Pyry Soiri, Janne Saksela sekä Murilo.
HIFK-HJK -ottelu näkyy kaikkien Liigacupin otteluitten tapaan suorana lähetyksenä Ruudusta.