​Teemu Tainio valmistautui lauantain HIFK-otteluun käymällä lippukaupoilla

"Teme" tukee HIFK:ta ja tuo samalla Haka-väriä Bolt Arenan lehtereille. (Kuva: Juha Tamminen)

​Teemu Tainio valmistautui lauantain HIFK-otteluun käymällä lippukaupoilla

7.7.2022

HIFK kohtaa lauantaina perinneottelussa FC Hakan Bolt Arenalla. Vastakkain ovat myös kaksi entistä maajoukkuekaveria, Mixu Paatelainen ja Teemu Tainio joukkueittensa valmentajina.

Sen lisäksi, että Tainio johdattaa Hakan kentälle, hän on käynyt hankkimassa myös pääsylippuja. Ei toki ennakoiden passitusta katsomon puolelle, vaan Tainio aikoo tuoda ystäviään katsomoon.

- Olen käynyt lippukaupoilla eli hankkinut lippuja lauantain otteluun. Halusin olla näin mukana tukemassa HIFK:n tilannetta jalkapallon ystävänä. Ilman muuta olen mukana näissä talkoissa. HIFK on hieno ja perinteikäs seura, Tainio kertoi.

Tainio toivoo, että lehtereillä on runsaasti väkeä ja hyvä tunnelma lauantaina.

- Toivon mukaan mahdollisimman moni vastaa tuohon lippukutsuun myöntävästi. Mitä enemmän väkeä, sitä parempi tunnelma. Ja meidän otteluissamme on perinteisesti ollut hyvä tunnelma muutenkin.

- Lippuja hankkimalla tuen tietysti lauantain vastustajaa, mutta tuon samalla katsomoon Hakaa kannattavia tyyppejä, Tainio naureskelee.

Linkki kopioitu