​TPS ja KTP porskuttavat vahvasti Ykkösen kärjessä

KTP on vahvassa vireessä Ykkösessä. (Kuva: Juha Tamminen)

​TPS ja KTP porskuttavat vahvasti Ykkösen kärjessä

12.7.2022

Ykkösen kierros saatiin päätökseen maanantaina ja kärkikaksikko TPS ja KTP teki lisää eroa takaa-ajajiin.

TPS on nyt ykkösen kärjessä 30 pisteellä ja KTP seuraa tiukasti varjona kahden pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. KTP:sta matkaa seuraaviin on jo kahdeksan pistettä, mutta takaa-ajajia on tiukka nippu, sillä peräti kuusi joukkuetta on vain kolmen pisteen sisällä.

Varsinais-Suomen maakuntakamppailu Paraisilla sunnuntaina päättyi Turun Palloseuran riemukkaisiin voitonjuhliin. TPS kukisti Pargas IF:n maalein 2–0. Tepsi sai näin kuitattua Piffenin toukokuussa Turkuun tekemän ryöstöretken. Piffenin ja Tepsin välistä ottelua oli saapunut seuraamaan Pajbackan kentän ennätysyleisö, 1362 katsojaa.

- Olen erittäin tyytyväinen kolmeen pisteeseen. On aina vaikeaa, kun on alla tappio ja menemme pelaamaan paikkaan, jossa olemme ennakkosuosikkeja. Nämä ovat aina vaarallisia pelejä. Tiesimme, että Piffen on ollut hyvä kotikentällään ja heillä on omat vahvuutensa, kuten vaaralliset erikoistilanteet, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson sanaili.

KTP puolestaan jatkoi maanantaina Arto Tolsa -areenalla viime aikoina tutuksi tulleita maalijuhliaan, kun se kukisti kauden ennätysyleisönsä (2215) edessä Kokkolan Pallo-Veikot lukemin 3-0 (1-0). Voitto oli vihreävalkoisille neljäs peräkkäinen Ykkösessä ja sen tappiottomien pelien (6-3-0) putkella on mittaa jo yhdeksän ottelua.

- Luomme nyt alkukauteen verrattuna korkeamman odotteen paikkoja boxissa ja saamme palloa sinne vähän syvemmälle useammin, mistä maalit syntyvät, KTP-käskijä Jussi Leppälahti totesi.

Ykkönen jatkuu täydellä ottelukierroksella tulevana viikonloppuna.

Linkki kopioitu