​TPS venytti kaulaa Ykkösen kärjessä - KTP:n putki poikki

TPS palasi voittojen tielle. (Kuva: Juha Tamminen)

​TPS venytti kaulaa Ykkösen kärjessä - KTP:n putki poikki

18.7.2022

Ykkösen viikonlopun kierros tarjosi jälleen tiukkoja kamppailuja ja TPS kasvatti johtoaan sarjataulukon kärjessä viiteen pisteeseen.

TPS kaatoi jo perjantaina SJK Akatemian kotonaan niukasti maalein 2-1. Sarjakakkonen KTP:n pitkä tappioton putki puolestaan katkesi sunnuntaina Gnistanin vieraana samoin lukemin 2-1.

- Hävisimme viime kotipelin KTP:tä vastaan hyvällä pelillä. Oli tärkeää, että voitimme nyt, ettei tästä lähtenyt mitään negatiivista putkea päälle, TPS-luotsi Jonatan Johansson sanoi seuran verkkosivuilla.

KTP aloitti ottelun Gnistania vastaan vahvasti, mutta isännät nousivat takaa voittoon.

- Alku oli hyvähkö ja meiltä ihan ookoo pelaamista. Sitten Gnistan sai vähitellen otetta ja teki pallonmenetyksistämme hienot maalit, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti kertasi seuran verkkosivuilla.

- Toisella jaksolla emme pystyneet murtamaan Gnistanin puolustusta ja olimme hieman sormi suussa, Leppälahti myönsi.

Gnistanin päävalmentaja Joonas Rantanen oli tyytyväinen ottelun antiin.

– Ensimmäinen vartti oli todella vaikea, jonka jälkeen paransimme selkeästi. Saimme paineen palloon ja liikutimme itse palloa hyvin. Hienojen maalien jälkeen puolustimme tasapainoisesti ja olimme pallon kanssa järkeviä. Tämä oli iso työ pelaajilta ja siitä palkintona erinomainen voitto, Rantanen hehkutti Gnistanin verkkosivujen mukaan.

Näin TPS johtaa Ykköstä nyt viidellä pisteellä ennen KTP:ta, jolla on tosin ottelu vähemmän pelattuna. Gnistan on taulukossa kolmantena perässään tiivis, kolmen pisteen sisällä oleva viiden joukkueen rypäs.

Lähde: TPS:n verkkosivut, KTP:n verkkosivut, Gnistanin verkkosivut
Linkki kopioitu