"Meidän pitää olla parempia kuin vastustaja" - FC Lahti hakee cupin finaalipaikkaa KuPS:aa vastaan
Hiihtiksellä on keskiviikkona jaossa paikka Suomen Cupin finaaliin ja voittajajoukkue on voiton päässä Euroopan kentistä. FC Lahti saa vieraakseen Veikkausliigaa johtavan Kuopion Palloseuran, joka on cupin hallitseva mestari.
FC Lahti on pelannut edelliset kymmenen KuPS-ottelua ilman voittoa. Edellinen voitto on kaudelta 2018. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet liigassa kahdesti. Lahdessa KuPS nappasi 1-0-voiton Ikaunieksin osumalla. Kuopiossa kyyti oli vielä kylmempää, kun KuPS nuiji taululle 4-0-lukemat. Maalinteossa onnistuivat Saku Savolainen, Anton Popovitch, Gabriel Bispo ja Tim Väyrynen. Lahti otti ottelun lopussa myös kaksi punaista korttia.
Keskiviikon välieräkamppailuun FC Lahti joutuu lähtemään ilman JäPS-ottelussa punaisen kortin ottanutta Antonio Regueroa. Reipasta Cupissa edustanut Daniel Koskipalo ei saa edustaa tämän vuoden Suomen Cupissa FC Lahtea. Muuten pelaajisto on valmennusjohdon käytettävissä keskiviikon tärkeässä ottelussa pienistä kolhuista huolimatta.
FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila alleviivaa, että Lahden on huomenna oltava parempi kuin vastustajansa, jotta se pystyy hankkimaan finaalipaikan.
– Meidän pitää olla huomenna parempia kuin vastustaja. Sitä ei kukaan pysty ennakkoon määrittelemään, että pitääkö sen olla kauden parasta peliä, mutta meidän pitää olla parempia. Meidän pitää saada se mentaalinen työvaihe päälle. Pelissä tapahtuu monenlaisia asioita ja 90 minuuttia on pitkä aika, mitä pelataan. Tai huomenna voidaan pelata vielä enemmänkin.
- Edelleen pystymme tekemään perustyötä tasolla, jonka olemme saavuttaneet muutamissa peleissä. Meidän pitää koko ajan saada sitä lisää ja lisää. Huomenna sen pitää olla koko ajan läsnä, on se sitten kaksinkamppailu tai isoon tilaan juoksemista tai haaston voittamista. Se vaatii rajuja tekoja ja myös mentaalista vahvuutta. Meidän pitää haluta laittaa vastustaja ongelmiin, Mannila ennakoi.
Suomen Cupin välierä keskiviikkona 31.8. kello 18.30 FC Lahti – KuPS, Lahden Stadion – pääsyliput
HUOM! FC Lahden tavalliset kausikortit ja avoimet liput eivät käy cupin otteluihin.