U17-pojille hyvä kenraali EM-jatkokarsintaan - HJK Klubi 04 antoi kaivatun vastuksen
U17-pojat pelasi torstaina viimeisen ottelunsa ennen EM-jatkokarsintaturnausta.
Erkka V. Lehtolan suojatit kaatoivat Kakkosen HJK Klubi 04:n lukemin 2–0 – Deniz Kocol viimeisteli voittomaalin ja Daniel Riihilahti vastasi Suomen toisesta osumasta.
– Päätimme muutama viikko sitten, ettemme lähde Pohjois-Makedoniaan vaan pidämme kotileirin ja pelaamme sen päätteeksi laadukasta joukkuetta vastaan. Valinta osoittautui mainioksi, sillä saimme juuri sellaisen pelin, minkä halusimme – vastassa oli hyvin palloa liikuttava, motivoitunut ja sporttinen nippu, Lehtola kiittelee.
– Meillä oli pelissä vahvoja jaksoja, mutta olimme ajoittain myös alakynnessä ja jouduimme puolustamaan syvällä. Teimme sitä sitkeästi, eikä Klubi saanut luotua montaa hyvää paikkaa. Nollapeli tämän tason vastustajaa vastaan lämmittää luonnollisesti mieltä. Olen jälleen kerran vaikuttunut siitä, kuinka joukkueemme esiintyi, Lehtola jatkaa.
Harjoitusottelu päätti Minihuuhkajien Eerikkilän leirin, joka alkoi viime sunnuntaina. Lehtolan mukaan myös harjoituksissa oli hyvä ilme.
– Treenasimme kovalla intensiteetillä, ja pojat ansaitsevat hatunnoston siitä, kuinka he jaksoivat sekä fyysisesti että henkisesti. Kävimme maanantaina ja tiistaina läpi, kuinka haluamme puolustaa sekä hyökätä karsinta-avauksessa – pyrimme kuitenkin olla tuputtamatta liikaa infoa tulevista vastustajistamme.
Minihuuhkajat pelaa ensimmäisen karsintaottelunsa vajaan kolmen viikon päästä. Avausvastustajana toimii Espanja – lisäksi Suomi pelaa Saksaa ja isäntämaa Turkkia vastaan. Kahdeksan lohkovoittajaa sekä seitsemän parasta lohkokakkosta etenevät EM-lopputurnaukseen, joka pelataan Unkarissa touko-kesäkuussa 2023.
– Nyt toivomme tietenkin, että pojat pysyvät ehjänä tulevien viikkojen aikana. Tämä oli antoisa tapahtuma, jonka jälkeen on kiva lähteä kohti karsintoja, Lehtola päättää.
Suomen ottelut EM-jatkokarsintaturnauksessa (Suomen aikaa):
Ke 22.3. 11:00 Espanja – Suomi, Manavgat
La 25.3. 11:00 Saksa – Suomi, Manavgat
Ti 28.3. 13:00 Suomi – Turkki, Manavgat