Asiantuntija Mika Hilander: "Suurimmat suosikit kohtaavat"
Veikkausliigan avauskierroksella keskiviikkona on lukuisia huippumielenkiintoisia otteluja.
Yksi näistä on HJK:n ja Hongan kohtaaminen – "Metroderby" -lempinimen saanut paikalliskamppailu näkyy myös mediarintamalla. Ottelu on Ruutu+:n valinta kierroksen pääpeliksi ja sitä myötä ottelun analysointiin ja kommentointiin satsataan lujasti. Yksi Ruutu+:n uusista asiantuntijoista, maalivahtilegenda Mika Hilander, tekee omanlaisensa "Veikkausliigadebyytin" uudessa roolissa.
- Haluan tuoda katsojille omassa kommentoinnissani esiin ennen kaikkea peliä maalivahdin silmin, "Hila" Hilander arvioi rooliaan.
Tuskin asia vain tuohon rajoittuu, sillä Hilander tunnettiin jo peliuransa aikana värikkäänä ja sanavalmiina esiintyjänä. Vahvoja arvioita tulee, kuten ennen avauskierrosta.
- Kaksi suurinta suosikkia kohtaavat, joten kyllähän Metroderby suuntaa näyttää, Hilander sanoo.
- Raha ei kuitenkaan kaikkea määrää, mutta paineita se varmuudella asettaa.
Kauden asetelmat ovat Mika Hilanderin mielestä kutkuttavat.
- Honka on ehkä HJK:n kovin vastustaja, mutta sijoilla kolmesta kahdeksaan voi mielestäni olla kuka vaan. Jos mietitään vaikkapa KuPS:ia tai Hakaa, niin kumpikin voi olla mitaleilla - tai sitten keskikastissa.
- Mestaruutta ei voiteta keväällä, mutta vaikeaa vähän alempaa on enää kesän edetessä kammeta kovinkaan ylös keskikastissa. Itselleni suurimmat kysymysmerkit ovat SJK ja Ilves, pohtii Hilander kauden lähtökohtia.
Metroderby HJK-Honka keskiviikkona 3.4. Ruutu+:ssa. Studio aloittaa pelin ennakoinnin jo klo 17.15. Studion juontaa Tero Karhu. Asiantuntijoina Mika Hilander, Mehmet Hetemaj sekä Marko Rajamäki. Ottelun selostaa Kim Kallström ja kommentoi Pekka Lagerblom. Myös kierroksen muut ottelut suorana Ruutu+:n kautta.
Kaikki Veikkausliigan ottelut suorana Ruudussa
