Ilmiömäistä, Veikkausliiga! – osa 23
Läpi kauden kestäneessä juttusarjassa Veikkausliigan kehitys- ja sisältöpäällikkö Eero Tuominen VAR-tarkastaa ilmiöt, teot ja persoonat, joista puhutaan. Juttusarja perustuu silminnäkijähavaintoihin kentiltä ja katsomoista.
Kaunis ja karu loppu
Tätä tekstiä synnytetään kotkalaisesta hotellista. Nukutun tai vaihtoehtoisesti valvotun yön jälkeen Kotka heräsi uuteen aamuun ilman Veikkausliigajoukkuetta. Ilmassa on ihmetystä ja kysymyksiä: Miten tässä näin kävi? Kannattajat odottavat vastauksia.
On kiistaton tosiasia, että putoaminen on kotkalaiselle jalkapalloilulle karmea isku. Aina täällä ollaan kuitenkin noustu. KTP-kapteeni Dave Ramadingayen sanoin: "Ei kotkalainen jalkapalloilu kuole."
KTP:n ja IFK Mariehamnin lauantai-iltapäivän ottelu tarjosi sitä mitä odotettiin, eli draamaa. Voisiko kukaan vaatia sarjan viimeiselle kierrokselle enempää jännitettä? Saarelaiset iskivät kahdesti, pelasivat paremmin ja ansaitsivat toisen mahdollisuuden sarjapaikan säilyttämiseen karsinnoissa. Jossittelulle ei jäänyt kotkalaisnäkökulmasta minkäänlaisia mahdollisuuksia.
Kotkalaisittain iltapäivän karuus iski silmille luonnollisesti pelin jälkeen sarjaportaan vaihduttua. KTP-pelaajat valuivat vuorollaan hiljalleen kohti pukukoppia. Moni itki, niin katsomossa kuin kentälläkin. Ilmassa väreillyt pettymys ja raivo puskivat läpi vastaansanomattomalla tavalla.
Viimeisenä vaihtopenkiltä pukukoppia kohti käveli Juha Malinen. Katsomossa kuohunut tunnelataus ei sillä hetkellä varsinaisesti päässyt laantumaan. Turhautuneet kannattajat halusivat vastauksia. Reaktiota. Tai edes jotain.
Tunteita riitti myös Helsingin pimenevässä lauantai-illassa. Luin jostain kirjoituksen, että Helsingin Jalkapalloklubin mestaruus perustui yksilöiden esiinnousuun, kollektiivisen pelaamisen ollessa edelleen "vajaata". En ole vielä urheilumaailmassa törmännyt ilmiöön, jossa yksilöt eivät nousisi esiin hetkillä, jolloin heitä eniten tarvitaan. Siksi heillä varmaankin sellainen rooli joukkueessa on, että kannatella täytyy, kun siltä alkaa näyttämään.
Pitkän kauden päätteeksi mestaruutta ei voiteta sattumalta, tuurilla tai jatkuvalla onnella. Toki pallot pomppivat kauden aikana onnekkaastikin, mutta kuuluisassa pitkässä juoksussa se onnikin täytyy ansaita. Helsinkiläiset ansaitsivat loppujen lopuksi juuri sen kauniin lopun, jota ihanan täydellä Bolt Arenalla lauantai-iltana todistettiin.
Tämäkin vielä!
Eihän se vielä tähän lopu. Eurolopputurnaus seuloo esiin vielä yhden joukkueen, joka pääsee ensi kaudella eurokentille ja myös isojen euromäärien äärelle. Tämä kausi antaa katsojalleen kaiken ja enemmän.