"Emme odota tästä helppoa peliä" - SJK isännöi cupissa KPV:ta
Seinäjoen Jalkapallokerho palaa reilun viikon mittaiselta ottelutauoltaan keskiviikkona, kun edessä on Suomen Cupin ottelu KPV:tä vastaan.
SJK on pelannut edellisen kerran toukokuun viimeisenä päivänä, joten seinäjokelaiset saavat lähteä otteluun kerrankin tuoreilla jaloilla.
SJK voitti toukokuussa ainoastaan yhden ottelun, Suomen Cupin väännön Atlantista vastaan. Veikkausliigan kuudesta ottelusta käteen jäi kaksi tasapeliä ja neljä tappiota, mikä on suuri pettymys – mutta tulokset eivät kerro kaikkea. Mukaan mahtui pelillisesti vahvoja esityksiä, joten hieman paremmalla tuurilla tulosrivi saattaisi olla erinäköinen.
On kuitenkin selvää, että SJK:n on ratkottava tiettyjä solmukohtia. Nyt siihen on ollut aikaa, ja jo keskiviikkona saadaan varmasti vastauksia tiettyihin kysymyksiin. Vastustajaa ei ainakaan aliarvioida, sen takaa KPV:n voitto KTP:sta cupin edellisellä kierroksella.
- KPV on rakentanut täksi kaudeksi aiempaa nuorempaa ja urheilullisempaa joukkuetta, joka kykenee prässäämään vahvasti. He ovat myös osoittaneet olevansa vahva cup-joukkue. Se nähtiin jo viime vuonna, mutta se on nähty myös tällä kaudella. KTP:n kaataminen ei tullut yllätyksenä. Siksi emme odota tästäkään helppoa peliä.
- Meillä on kuitenkin nyt hyvä tilanne joukkueessa, kun miehistö alkaa olla terveenä Kelvin Piresiä lukuun ottamatta. Loukkaantumissuma on vaikuttanut tuloksiimme, mutta olemme mielestäni pelanneet useimmissa otteluissa hyvin. Olisimme hyvin voineet kerätä toukokuussa enemmän sarjapisteitä, kommentoi SJK:n päävalmentaja Stevie Grieve.
SJK:n ykkösvahti Roope Paunio on tällä hetkellä Suomen alle 21-vuotiaiden EM-kisajoukkueen matkassa, joten seuraavina viikkoina Kerhon tolppien välissä nähdään todennäköisesti Hemmo Riihimäki, joka ei ole pelannut vielä tällä kaudella Veikkausliiga-otteluissa. Riihimäki oli kuitenkin tolppien välissä Cupin viidennen kierroksen Atlantis-ottelussa.
Paunion ohella SJK:lta puuttuu siis vielä tähtitoppari Kelvin Pires, mutta muuten loukkaantumistilanne alkaa näyttää hyvältä. Ennen maajoukkuetaukoa Kerhon miehistöön palasivat jo Samuel Chukwudi, Salim Yussif ja Alenis Vargas.
Suomen Cupin 6. kierroksen ottelu SJK - KPV OmaSp Stadionilla keskiviikkona 11.6. kello 18.30. Suomen Cupin ottelut suorina lähetyksinä Ruudusta.