"Ei jäänyt taistelusta tälläkään kertaa kiinni" - AC Oulun tuska sai jatkoa Pietarsaaressa
AC Oulun tilanne sarjataulukon pohjalla synkistyi entisestään keskiviikkona FF Jaron vieraana kärsityn 1-2-tappion myötä.
Laivastonsinisten peli keskiviikkona vaikeutui tauon alla Abu Dumbuyan toisen varoituksen ja kentältäpoiston myötä. AC Oulu meni kuitenkin ottelussa johtoon toisen jakson alussa, mutta Jaro käänsi pelin edukseen viimeisen 20-minuuttisen aikana.
– Punainen kortti tietenkin vaikeutti pelaamistamme, mutta pystyimme myös vajaamiehisenä pelaamaan voitosta, mietiskeli AC Oulun päävalmentaja Mikko Isokangas ottelun jälkitunnelmiaan.
– Totta kai punainen kortti toi peliimme sen, että jouduimme pelaamaan paljon ilman palloa ja etenkin tuollaisella kentällä pallottomanakin on päästävä asioita kentällä tekemään. Jätkät kyllä taistelivat jälleen kerran hyvin. Ei se siitä jäänyt tälläkään kertaa kiinni, jatkoi Isokangas.
AC Oulun pistepussi näyttää vain viittä 12 pelatun ottelun jälkeen, vaikka joukkue on useampia otteluita johtanut ja ollut pelillisesti hyvin mukana.
– Nyt pitää miettiä asioita ja sitä, miten näitä pelejä saadaan käännettyä jatkossa meille, päätti Isokangas.