Ennakko: FC Haka-Ilves
Valkeakosken kauden odotetuin ottelu on täällä, kun FC Haka ja Ilves iskevät yhteen Tehtaan kentällä lauantaina kello 18.00 alkaen. Pirkanmaan derbyista ei ole tunnetta viime vuosina puuttunut eikä sitä takuulla tule puuttumaan tälläkään kertaa.
Lähtökohdat ottelussa ovat molemmille hyvin selkeät. Neljäntenä sarjassa olevat vieraat janoavat pisteitä kivutakseen kohti sarjan kärkeä. Yhdeksäntenä oleva kotijoukkue puolestaan taistelee täysillä noustakseen takaisin kuuden parhaan joukkoon ja sitä kautta kohti europelipaikkoja menetettyään mahdollisuutensa siihen Suomen Cupissa.
Haka pelasi siis tiistaina Kuopion Palloseuraa vastaan cupissa Tehtiksellä, kun taas Ilveksen edellisestä ottelusta on kymmenen vuorokautta.
Joukkueiden välinen edellinen kohtaaminen Tammelan stadionilla toukokuun alussa päättyi kotijoukkueen 3-2 -voittoon. Ilves johti ottelua jo 36 minuutin jälkeen 2-0, mutta Haka nousi tappioasemasta tasoihin 87. minuutilla. Koskilaisten ilo oli kuitenkin ennenaikainen ja lyhyt, sillä ex-Haka Aapo Mäenpää ratkaisi ottelun vain kolme minuuttia myöhemmin.
– Haka haluaa edetä nopeasti ja keskittää paljon. Se meidän pitää pystyä hoitamaan ja estää jo se, etteivät he niihin tilanteisiin pääse. Toisaalta meidän pitää olla tosi hyviä siinä, miten liikutamme itse palloa ja miten viemme hyökkäykset syvälle, toteaa Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen.
Viime kaudella derby Valkeakoskella jätti tamperelaisille karvaan maun. Ilves meni ottelussa 2–3-johtoon 80. minuutilla, mutta Hakan kaksi loppuhetkien maalia käänsivät lukemat kotijoukkueen eduksi 4–3.
– On muistissa viime vuoden vastaava peli. Ensin keväällä olimme selkeästi parempia kotipelissä, ja sitten Haka oli varsin vahva omassa kotipelissään. Pitää saada energia ja tunne itse ylös, ja sitä kautta se johtaa taas hyviin tekoihin kentällä.
Vaikka lähtökohtaisesti Ilves on ennakkosuosikki niin materiaalinsa kuin sarjasijoituksensa johdosta, niin Haka on kuitenkin osoittanut että se kykenee haastamaan rohkealla hyökkäyspelaamisellaan joukkueen kuin joukkueen tässä sarjassa. Lisäksi paikallisotteluiden kohdalla ei ikinä voi tuijottaa sarjataulukkoa. Tämän myös päävalmentaja Andy Smith tuo harvinaisen selvästi esiin.
– Kannattajat elävät todella intohimoisesti peleissä mukana ja pelin intensiteetti on todella korkea. Ja yleisesti Hakan sekä Ilveksen kohtaamiset ovat olleet todella viihdyttäviä, harvinaislaatuisia spektaakkeleja Veikkausliigassa ylipäätään, Smith toteaa Hakan verkkosivuilla.
Joukkueeltaan Smith odottaa samaa, mitä tiistaina nähtiin.
– Haluan että jatkamme siitä mihin jäimme. Olimme fantastisia Kuopion Palloseuraa vastaan, katsoin pelin uudelleen ja mielestäni olimme parempi joukkue. Olen todella tyytyväinen siihen miten pelasimme. Pelinrakentelu oli hyvää, syötöt boksiin ja syöttöpelimme ylipäätään. Totta kai tulos oli huono, koska hävisimme pilkuilla, mutta peliesitys oli hyvä, Smith huomauttaa.
FC Hakan kokoonpanosta ovat lauantaina poissa loukkaantuneet Elías Romero sekä Riku Selander. Lisäksi Ilves-laina Danila Bulgakov ei saa pelata sopimusseuraansa vastaan.
Suomen joukkueessa alle 21-vuotiaiden EM-turnauksessa mukana olleet Teemu Hytönen, Oiva Jukkola ja Kalle Wallius ovat jälleen Ilveksen riveissä, mutta heistä Jukkolan pelaaminen on vielä epävarmaa.
– Felipe Aspegren ja Oiva Jukkola ovat pienet kysymysmerkit Haka-peliä ajatellen, mutta ei kummallakaan ole mitään sen isompaa, kertoo Rantanen.
Erotuomari: Roth Matti
AET 1: Karstila Juhani
AET 2: Rokka Oskari
4.ET: Munukka Antti
FC Haka - Ilves Tehtaan kentällä lauantaina 28.6. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.