Nicholas Hämäläinen jatkaa KuPS:ssa heinäkuun loppuun - nuori ghanalaispelaaja testisopimukseen

"Nico" Hämäläisen pesti KuPS:ssa jatkuu ainakin kuukauden. (Kuva: Juha Tamminen)

Nicholas Hämäläinen jatkaa KuPS:ssa heinäkuun loppuun - nuori ghanalaispelaaja testisopimukseen

30.6.2025

Kuopion Palloseura ja Nicholas Hämäläinen ovat sopineet kuukauden jatkosta sopimukseensa. KuPS:n harjoituksissa nähdään myös tuoreet kasvot.

Keväällä seuraan liittyneen Hämäläisen alkuperäinen sopimus oli voimassa 1.7.2025 saakka, ja nyt pienen loukkaantumisen jälkeen pelikuntoon palaavan Hämäläisen sopimusta on jatkettu heinäkuun loppuun asti. Hämäläinen on ehtinyt pelata tällä kaudella KuPS-paidassa mukavat 525 minuuttia.

Ghanalainen 21-vuotias keskikenttäpelaaja Sadat Seidu on liittynyt Kuopion Palloseuran harjoitusvahvuuteen testisopimuksella. Päävalmentaja Jarkko Wiss tutustui Seiduun viime vuoden Ghanan-vierailullaan, ja seura haluaa nyt tarkastella nuorukaisen kehityspotentiaalia tarkemmin.

Kyseessä on lähtökohtaisesti pidemmän tähtäimen projekti, ja Seidu nähdään todennäköisesti ensimmäisissä otteluissaan Suomessa KuPS Akatemian paidassa Ykkösen tasolla.

Linkki kopioitu