AC Oulun Matias Ojala vannoo yhtenäisyyden ja taistelutahdon nimeen
Perjantain ainoassa Veikkausliigan ottelussa kohtaavat Raatin stadionilla AC Oulu ja KuPS.
Hankalan alkukauden pelanneella oululaisilla on ollut viime aikoina parempi meno. Suomen Cupissa joukkue selvitti tiensä välieriin ja Veikkausliigassa kaatui VPS.
Jos AC Oulun viime aikojen positiivisesta vireestä täytyisi poimia yksi pelaaja vielä erikseen esiin, ei Matias Ojala olisi lainkaan hassumpi vaihtoehto.
Alkukaudella vähemmillä peliminuuteilla AC Oulun keskikentällä viihtyvä Oulun oma poika on noussut viime otteluissa avauskokoonpanon vakiokasvoksi ja oululaisryhmän taistelutahdon ilmentymäksi.
– Otan tuon isona kehuna vastaan ja iloitsen siitä, että pelaamisestani on välittynyt tuollainen kuva. Totta kai oma pelaaminen on tuntunut hyvältä ja vastuun saaminen avauskokoonpanosta on ruokkinut itseluottamusta entisestään, pohtii Ojala AC Oulun verkkosivuilla.
Oikeastaan vastuun saaminen on aivan väärä termi kuvaamaan Ojalan matkaa pieniltä minuuteilta avauskokoonpanoon. Toki onneakin on tarvittu, mutta urheilussa se myös ansaitaan.
– Keskikentällämme on ollut loukkaantumisia sekä pelikieltoja, joiden myötä näyttöpaikka aukesi. Tiesin, että se paikka tulee minulle ennemmin tai myöhemmin, kun vain jaksan jatkaa työn tekemistä ja joukkueen edun kaiken muun edelle laittamista, Ojala pohtii.
– Minä en ole luonteeltani valittaja tai tekosyiden etsijä. Uskon mieluummin työn tekemiseen ja joukkuepelaajana toimimiseen yhteisten arvojen mukaisesti, painottaa Ojala.
AC Oulu - KuPS Raatin stadionilla perjantaina 4.7. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.