Eetu Mömmö sopeutunut hyvin uudelle pelipaikalle – ”Se oli iso muutos”

Eetu Mömmö on sopeutunut vasemman puolustajan tontille. (Kuva: Juha Tamminen)

Eetu Mömmö sopeutunut hyvin uudelle pelipaikalle – ”Se oli iso muutos”

12.7.2025

FC Hakaan täksi kaudeksi lainalle siirtynyt Eetu Mömmö totuttiin näkemään pääasiassa laitahyökkääjänä, mutta tällä kaudella hänet on istutettu vasemman puolustajan tontille. Hiljalleen uuden pelipaikan salat ovat tulleet hänelle tutuiksi.

Mömmö myöntää Hakan sivujen haastattelussa, että pelipaikan muutos toi alkuun haasteita, mutta hiljalleen vasemman puolustajan salat ovat tulleet tutuiksi.

- Aluksi oli aika vaikeaa. Se oli iso muutos, kun olin ennen pelannut laitahyökkääjänä tai hyökkääjänä. Pelasin aikaisemmin Ilveksessä myös wingbackina, joten ei se ihan tuntematon rooli ole. Siinä on ollut paljon opettelemista ja joka viikko tulee uusia juttuja, joita käydään valmennuksen kanssa läpi. Olen iloinen siitä, että saan isoja minuutteja ja oppia uusia asioita. Asiat voisivat olla tosi paljon huonommin tällä hetkellä.

Laitapakin tontti on tullut jo siinä määrin tutuksi, että se on noussut hänen suosikkipaikakseen.

- Kyllä se nyt on tuo vasen laitapakki. Olen saanut nyt hyvin juonesta kiinni tuohon puolustuspeliin eikä sellaisia karkeita virheitä tule enää. Rupeaa tietämään missä pitää olla milloinkin ja hyökkäyspeli rullaa hyvin. Saan siinä toteuttaa itseäni parhaiten ja se missä olen parhaimmillani. Vasen laitapakki sopii tällä hetkellä minulle parhaiten tällä hetkellä.

Hakan kausi jatkuu sunnuntaina, kun se kohtaa vieraskentällä Gnistanin. Oulunkyläläisseura on yksi Hakan päävastustajista taistelussa paikasta kuuden parhaan joukossa. Haka on tällä hetkellä kymmenentenä, mutta kuudenteen paikkaan on matkaa ainoastaan kolme pistettä.

- Päätavoite on päästä kuuden joukkoon. Emme saa kuitenkaan liikaa tuijotella sarjataulukkoa, vaan meidän on pyrittävä saada peliä kokonaisvaltaisesti paremmaksi loppukautta kohti. Uskon sen tuovan meille sitten sen top6-paikan.

Linkki kopioitu