"Totta kai nämä olivat Isot pisteet" - AC Oululle aihetta juhlaan Maarianhaminassa
AC Oulu haki kultaakin kalliimmat pisteet lauantaina Maarianhaminasta loppuminuuttien maalilla tulleen voiton myötä.
Ottelussa ei juuri maalipaikoilla juhlittu ja koitos oli kaikkiaan erittäin tasainen, mutta kääntyi lopussa AC Oululle.
– Samoista sijoista taistellaan tällä hetkellä IFK Mariehamnin kanssa, joten totta kai nämä olivat Isot pisteet, kommentoi AC Oulun päävalmentaja Mikko Isokangas ottelun jälkeen.
– Pelin kuva oli ennakoitu eli emme välittäneet kotijoukkueen pallonhallintajaksoista, vaan maltoimme puolustaa hyvin. Vastaavasti meidän oli todella vaikea päästä huippupaikoille, mutta siitäkään emme hätkähtäneet.
AC Oulun sankariksi nousi ensimmäisen Veikkausliigaottelunsa pelannut reservijoukkueesta riviin nostettu Momodou Faderan, joka iski ottelun ainoa osuman loppuminuuteilla.
– Hyvin hoiti tonttinsa! Justin Rennicksin poissaolon myötä halusimme matkaan mukaan hyökkäysvoimaa. Puhuimme Faderalle ennen vaihtoa, että tarvitsemme maalin, ja että hän pitäisi itsensä boksissa. Hän oli juuri siinä alueella, jossa hän on hyvä viimeistelemään.